Suo­mi, Kau­ha­jo­ki ja me kaik­ki olem­me elä­neet tä­nään vii­kon ver­ran ko­ro­na­vi­rus-pan­de­mi­an ai­heut­ta­maa poik­keu­sai­kaa. Maa­il­man­laa­jui­nen ko­ro­nak­rii­si on nos­ta­nut esiin jo­kai­sen val­ti­on oma­va­rai­suu­den tär­key­den mo­nel­la eri sek­to­ril­la - esi­mer­kik­si ruo­an­tuo­tan­nos­sa, lääk­kei­den ja suo­ja­va­rus­tei­den val­mis­tuk­ses­sa.

Ko­ro­na­vi­rus on ol­lut jo use­an vii­kon ajan yk­si isoim­mis­ta pu­hee­nai­heis­ta mo­nis­sa mais­sa. Olen mat­kus­ta­nut pal­jon ja näh­nyt laa­ja-alai­ses­ti maa­pal­loa rii­vaa­via on­gel­mia, jot­ka liit­ty­vät esi­mer­kik­si vä­es­tön­kas­vuun, so­tiin, saas­tei­siin ja il­mas­ton­muu­tok­seen. Olen ol­lut nuo­res­ta as­ti sitä miel­tä, et­tä ”maa­pal­lo jou­tuu ke­hit­tä­mään kei­no­ja”, et­tei pla­neet­tam­me tu­hou­du. Raa­dol­li­ses­ti aja­tel­tu­na ko­ro­na­vi­ruk­sen kal­tai­set ki­rouk­set voi­vat kuu­lua asi­oi­hin, mil­lä ”maa­pal­lo” pyr­kii vä­hen­tä­mään yli­kan­soi­tus­ta.

Suu­rim­man osan elä­mäs­tä­ni olen elä­nyt si­vu­ky­läl­lä. Asuin­pai­kan si­jain­ti ei ole tah­tia hai­tan­nut. Nuo­re­na pää­si kyl­lä kons­til­la mil­lä hy­vän­sä Ka­si­nol­le tai Teu­van nuo­ri­so­seu­ral­le tans­sei­hin, vaik­ka mat­kaa oli kum­paan­kin yli 20 ki­lo­met­riä ei­kä ko­to­na ol­lut au­toa.

Jou­lun jäl­keen koit­taa uu­si­vuo­si, mitä näin etu­kä­teen odot­taa sa­mal­la ta­val­la kuin lap­set odot­ta­vat jou­lu­pa­ket­te­jaan. Uu­si vuo­si on kuin tyh­jä sivu, joka odot­taa kir­joit­ta­jaa, mut­ta lo­pul­ta sitä ei voi tie­tää, mil­lai­nen ta­ri­na sii­tä oi­kein muo­tou­tuu omal­ta tai per­heen koh­dal­ta.

Kan­sain­vä­lis­tä Lap­sen oi­keuk­sien päi­vää vie­tet­tiin kes­ki­viik­ko­na. Sa­ma­na päi­vä­nä kes­kus­te­lim­me erään ys­tä­vä­ni kans­sa sii­tä, mi­ten työ­e­lä­mä on kah­den vuo­si­kym­me­nen ai­ka­na muut­tu­nut. Työ­e­lä­män vauh­ti on kas­va­nut mo­nin­ker­tai­sek­si.

Per­he­kes­kus Har­ju­lan joh­ta­jan teh­tä­väs­tä al­ku­vuo­des­ta elä­köi­ty­nyt Päi­vi Har­ju to­te­si vii­me vii­kol­la Kau­ha­jo­ki-leh­den haas­tat­te­lus­sa (15.11.), et­tä työs­ken­te­ly so­si­aa­li­a­lal­la - pää­o­sin las­ten­suo­je­lun pa­ris­sa - on ol­lut mie­len­kiin­tois­ta ja haas­ta­vaa, mut­ta pal­kit­se­vaa. Haas­tat­te­lus­ta jäi eri­tyi­ses­ti mie­leen Har­jun kii­tol­li­nen aja­tus sii­tä, et­tä hän on saa­nut teh­dä ”työ­tä, jos­sa ol­laan koko ajan va­lon puo­lel­la”.

Lo­ka­kuus­sa Ete­lä-Poh­jan­maan Yrit­tä­jät kan­nus­ti­vat ih­mi­siä ke­hu­maan yri­tyk­siä ja yrit­tä­jiä. Mää­rä­tys­tä mää­räs­tä ke­hu­ja lu­vat­tiin lah­joit­taa sama sum­ma kes­kus­sai­raa­lan las­te­no­sas­tol­le.

Isän­päi­vä on alun­pe­rin ame­rik­ka­lais­ten kaup­pi­ai­den kek­sin­tö 1900-lu­vun al­ku­puo­lel­ta. Isil­le omis­te­tul­la päi­väl­lä py­rit­tiin äi­tien­päi­vän ta­paan vauh­dit­ta­maan kaup­po­jen myyn­tiä. Isän- ja äi­tien­päi­vis­tä on kau­pal­li­ses­ta taus­tas­taan huo­li­mat­ta tul­lut odo­tet­tu per­hei­den juh­la­päi­vä, jol­loin lap­set, isät ja äi­dit, paa­pat ja mum­mat viet­tä­vät päi­vää yh­des­sä tai ko­koon­tu­vat mat­ko­jen­kin ta­kaa yh­teen.

Ha­lu­sin po­lii­sin nä­kö­kul­man erää­seen jut­tuu­ni. Työ­pu­he­li­mes­sa­ni oli vii­den eri po­lii­sin pu­he­lin­nu­me­rot, mut­ta yh­teen­kään en saa­nut ke­tään vas­taa­maan.

Kau­ha­jo­en kou­lu­kes­kuk­ses­sa on par­hail­laan me­neil­lään ”Hy­vän käy­tök­sen viik­ko”. Nal­le Puh -hah­moin kou­lu­lai­sia oh­ja­taan aut­ta­maan, ke­hu­maan ja ter­veh­ti­mään toi­nen toi­si­aan.

Olen 19-vuo­ti­as tyt­tö Ku­ri­kas­ta. Sain ajo­kor­tin noin kak­si kuu­kaut­ta sit­ten. Oli jän­nit­tä­vää, mah­ta­vaa ja pe­lot­ta­vaa läh­teä omal­la au­tol­la aja­maan en­sim­mäis­tä ker­taa.

Use­al­la paik­ka­kun­nal­la on iso mää­rä ih­mi­siä, jot­ka ku­vit­te­le­vat, et­tä he osai­si­vat lait­taa kun­nan ta­lou­den kun­toon, ter­vey­den­huol­lon työn­te­ki­jä­mää­rät ja pal­ve­lut so­pi­vik­si sekä kou­lu­jen asi­at mal­lil­leen. Toi­vot­ta­vas­ti mo­net kaik­ki­tie­tä­vät ja muut­kin ih­mi­set suun­taa­vat kau­pun­gin­val­tuus­ton sa­lis­sa jär­jes­tet­tä­viin Mi­ten me­nee Kau­ha­jo­ki? -ti­lai­suuk­siin. Nii­tä on noin kuu­kau­den vä­lein.

Ta­val­li­nen, kes­ki-ikäi­nen li­haa syö­vä ih­mi­nen al­kaa ol­la suur­ri­kol­li­nen, jos seu­raa val­lal­laan ole­vaa uu­ti­soin­tia. Koko maa­il­man il­mas­ton läm­pe­ne­mi­nen lop­puu, kun me suo­ma­lai­set lo­pe­tam­me li­han­syön­nin ja siir­rym­me ve­gaa­neik­si.

Ke­säi­sin olem­me saa­neet naut­tia sek­si­hel­teis­tä tai kär­siä kä­ris­tys­ku­po­lis­ta, tal­vel­la pääl­le on tul­lut lumi-in­fer­no, joka on syn­nyt­tä­nyt lu­mi­kaa­ok­sen. Mis­tä näi­tä sa­no­ja tu­lee?

So­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa on vii­me viik­koi­na nä­ky­nyt usei­ta kau­ha­jo­kis­ten yri­tys­ten il­moi­tuk­sia, joil­la ne ha­ke­vat uu­sia työn­te­ki­jöi­tä. Yrit­tä­jiä haas­ta­tel­les­sa he ovat ker­to­neet, et­tä vai­ke­a­ta saa­da työn­te­ki­jöi­tä.