Kauhajoen Yhteiskoululla aiotaan siirtyä puhelittomaan kouluun ensi vuonna (Kauhajoki-lehti 14.10.2026). Lasten älypuhelimet olisivat jatkossa tallessa joko magneettipussissa tai lukollisessa kaapissa koko koulupäivän ajan.
Älypuhelimet ja niihin ladattavat sovellukset olivat aluksi tervetulleita, helpottivat ja palvelivat monella tapaa ihmisten arkea. Ajan myötä on käynyt niin, että älypuhelimista, someohjelmista ja kaikenkarvaisista appeista on tullut renkien sijaan isäntiä.
Valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien viranomaiset sekä pankit, vakuutusyhtiöt ja yritykset syöttävät ihmisille sovellusten ilosanomaa, ”lataa tämä-ja-tämä -appi, niin taivas aukeaa sinulle”. Ihmisiä ei saa enää mistään kasvokkain tai edes puhelimitse vastaamaan, vaan sinun on hoidettava asiasi tai varattava vaikka lääkäriaikasi chatbotin tai verkkoviestien kautta, ja toivottava, että viesti meni perille, joku ihminen sen joskus huomaa ja vastaa.
Lasten älypuhelinkiellon taustalla ovat tutkimushavainnot siitä, miten se sovelluslisukkeineen on vaikuttanut nuorten sosiaalisiin taitoihin, oppimis- ja keskittymiskykyyn sekä miten se aiheuttaa ahdistusta ja kiusaamistakin. Kansainvälisten suuryhtiöiden algoritmit työntävät puhelinten ja appien kautta tietosaastaa lapsille ja nuorille, joten ei ole ihme, että se lisää stressiä ja ahdistusta.
Lasten ja nuorten parissa tehdyt havainnot näkyvät aikuistenkin maailmassa. Kotona ja työpaikoilla aikuiset ihmiset räpläävät kännyköitä heti, kun on pienikin hetki vapaata tai tauko töissä. Yhteiskunnallinen ja muu keskustelukulttuuri on vajonnut eipäs-juupas -tasolle ihan maailman politiikassakin, kun toisenlaisten ihmisten ja mielipiteiden sietokyky on nollassa - minä, minä -keskeisyys hallitsee. Myös kiusaaminen ja väkivalta tuntuvat lisääntyneen, lieneekö syy somekeskustelujen vihapuheessa, haukkumisessa ja päänaukomisessa, mikä koventaa ihmisten asenteita ja tekojakin toisia lähimmäisiä kohtaan?
Älypuhelimettomuus ja appittomuus sopisi meille kaikille.
Tuomas Koivuniemi
