Jos­kus 1970- ja 1980-lu­ku­jen tait­teen tie­noil­la olin ta­pa­ni mu­kaan läh­te­nyt kou­lu­päi­vän jäl­keen moot­to­ri­kel­kal­la Kau­ha-Hiih­don rei­til­le Lau­han­vuo­ren maas­toi­hin. Jos­sain Lau­han­vuo­ren ja Kau­ha­jär­ven puo­li­vä­lin tie­noil­la, siis mah­dol­li­sim­man kau­ka­na Muu­ra­hai­sen kou­lus­ta, moot­to­ri­kelk­ka ha­jo­si.

Oli jo täy­sin pi­meä il­ta. Tas­ku­lam­pun va­los­sa sain sel­vil­le, et­tä kel­kan taka-ak­se­lin jous­ta­va tu­ki­var­si oli kat­ken­nut. Vä­hän ai­kaa kel­kan is­tui­mel­la mie­tin, et­tä mi­täs nyt?

Mat­kaa kou­lul­le met­siä pit­kin suo­rin­ta reit­tiä oli­si yli 5 km. Pak­sus­sa han­ges­sa räm­pi­mi­nen noin pit­kää mat­kaa ei kiin­nos­ta­nut. Vie­lä ko­vet­tu­ma­ton­ta kel­kan jäl­keä pit­kin Lau­han­vuo­ren kaut­ta kou­lul­le oli­si mat­kaa yli 10 km. Sy­ty­tin nuo­ti­on. Kui­vis­ta kuu­se­nok­sis­ta sai hel­pos­ti reip­paas­ti roi­hu­a­van nuo­ti­on. Eväi­tä syö­des­sä ja ter­mos­pul­lon kah­via hörp­pies­sä mie­tin vaih­to­eh­to­ja.

Sa­mal­la met­sän pi­mey­des­tä al­koi kuu­lua kum­mal­lis­ta me­te­liä. Yht`äk­kiä met­säs­tä syök­säh­ti nuo­ti­on va­loon lää­hät­tä­vä, koh­ta­lai­sen iso, koi­ra. Se tuli ihan mi­nun jal­ko­je­ni juu­reen ui­kut­ta­maan. Ajat­te­lin, et­tä näl­käi­nen­kö tuo otus on. Niin sii­nä sit­ten ja­et­tiin su­las­sa so­vus­sa lop­pu­ja eväs­lei­piä. Tyy­ty­väi­se­nä koi­ra pis­ti ma­kuul­le lä­hel­le moot­to­ri­kel­kan läm­min­tä kyl­keä. Mi­nul­le­kin sel­vi­si vä­hi­tel­len rat­kai­su kel­kan kor­jaa­mi­seen.

Kel­kan ka­lu­bok­sis­sa oli iso vyyh­ti rau­ta­lan­kaa. Se oli jos­kus ta­ker­tu­nut kel­kan suk­siin jos­tain lai­tu­men ai­das­ta. Jon­kin ai­kaa as­kar­rel­tu­a­ni kel­kan ak­se­li tun­tui jol­lain ta­val­la py­sy­vän pai­koil­laan. Mut­ta kes­täi­si­kö rau­ta­lan­ka­si­dos pak­sus­sa han­ges­sa ete­ne­mis­tä? Se sel­vi­ää vain ko­kei­le­mal­la. Siis­pä kelk­ka käyn­tiin ja va­lot pääl­le. Nuo­tio sam­muk­siin ja va­ro­vas­ti la­tu­lin­jaa koh­ti Kau­ha­jär­veä.

Eh­din ede­tä vain kym­me­ni­sen met­riä, kun py­säh­dyin. Kel­kan va­lois­sa näin val­ta­van isot eläi­men jäl­jet. Tar­kem­pi jäl­kien tut­ki­mi­nen rat­kai­si myös sen, mik­si koi­ra ryn­tä­si hen­gen hä­däs­sä nuo­ti­on ää­reen. Jäl­jet oli iso­ko­koi­sen su­den jäl­jet. Koi­ra py­syt­te­li edel­leen ihan kel­kan kyl­jes­sä. Huo­ma­sin vas­ta sii­nä, et­tä koi­ral­la oli pan­ta kau­las­sa. Sel­vi­si, et­tä se on Lep­pä­pus­kan Ta­ne­lin koi­ra. Siis Ky­rön­lat­van kaup­pi­aan koi­ra!

Su­den jäl­jet Lau­han­vuo­ren met­sis­sä oli­vat mi­nul­le niin tut­tu­ja, et­ten nii­tä sen enem­pää ih­me­tel­lyt. Mut­ta jos­tain susi oli saa­nut vai­nun koi­ras­ta ja jah­ta­si sitä sy­väl­le kor­peen. Ei tar­vit­se ol­la iso en­nus­ta­ja, kun ar­vaa, mi­ten koi­ral­le oli­si käy­nyt, el­lei se oli­si osu­nut mi­nun luo nuo­ti­on ää­reen tur­vaan.

Jat­koim­me mat­kaa. Minä kel­kal­la hi­taas­ti jur­nut­ta­en ja koi­ra tii­viis­ti pe­räs­sä. Vä­hi­tel­len al­koi puit­ten vä­lis­tä pil­kot­taa Kau­ha­jär­ven ky­län him­me­ät va­lot. Seu­ro­jen­ta­lon, Ta­pi­o­lan, pi­haan pääs­ty­äm­me koi­ra kait tun­nis­ti tut­tu­ja ha­ju­ja. Vauh­dik­kaas­ti se pin­kai­si ko­ti­aan koh­den. Ja mi­nun mat­ka jat­kui lu­mis­ta tie­tä koh­ti Muu­ra­hai­sen ky­lää.

Mut­ta mie­len­kiin­toi­set ta­pah­tu­mat ei­vät suin­kaan lop­pu­neet tä­hän. Jon­kin mat­kaa ajel­tu­a­ni vas­taan tuli po­lii­si­au­to. Liik­ku­van po­lii­sin par­tio (sil­loin oli vie­lä liik­ku­va po­lii­si ole­mas­sa) oli me­nos­sa Saa­bil­laan kir­kon­ky­län suun­taan. Py­säyt­ti­vät mi­nut ja ky­se­li­vät, et­tä mil­läs ret­kel­lä tämä isän­tä oi­ke­as­taan on ja tie­de­tään­kös sitä, et­tei tuom­moi­sel­la ajo­pe­lil­lä ole maan­tiel­le asi­aa!

Minä an­noin pe­rus­teel­li­sen sel­vi­tyk­sen seik­kai­lus­ta­ni Lau­han­vuo­ren kor­ves­sa ja myös kul­ku­pe­li­ni ikä­väs­tä koh­ta­los­ta. Ai­ka no­pe­as­ti kons­taa­pe­lit pää­si­vät mi­nul­le suo­tui­saan rat­kai­suun: ”Aje­le nyt hyvä mies tur­val­li­ses­ti ko­tiin ja toi­vot­ta­vas­ti kelk­ka tuon mat­kan kes­tää. Mut­ta, aje­le mah­dol­li­suuk­sien mu­kaan myös tien pen­ke­reen puo­lel­la!” Hy­väs­tit jä­tet­ty­äm­me jat­koi kum­pi­kin seu­rue omiin suun­tiin­sa. Va­jaan 10 ki­lo­met­riä ajet­tu­a­ni pää­sin kuin pää­sin­kin kou­lun pi­haan. Kyl­lä ko­to­na sain pit­kään sel­vit­tää, et­tä mis­sä sitä on ihan yö­tä myö­ten seik­kail­tu!

No, ny­ky­nuo­ri­sol­le kun olen tätä ta­ri­naa ker­to­nut, niin ih­met­te­li­vät, mik­si en soit­ta­nut kän­ny­käl­lä apua? Ai­ka tyh­mä olet sit­ten ol­lut, kun et ole tätä teh­nyt! No, syy­nä oli tie­ten­kin se, et­tä kän­nyk­kä kek­sit­tiin No­ki­an toi­mes­ta vas­ta kym­me­ni­sen vuot­ta myö­hem­min.

Jar­mo Sa­lo­maa