Isä­ni Os­ka­ri Ke­to­la syn­tyi 13.1.1914 Ala­vu­del­la maan­vil­je­li­jä-suu­ta­rin poi­ka­na. Mu­sii­kin har­ras­ta­mi­sen hän il­mei­ses­ti aloit­ti viu­lul­la.

Hän sai op­pia ala­vu­te­lai­sel­ta soit­ta­jal­ta, jon­ka nimi ei ole tie­dos­sa ja sil­loin soi­tet­tiin kor­va­kuu­lol­ta.

Isän lap­suus­per­he muut­ti Ala­vu­del­ta Ke­miin ke­säl­lä 1930. Sa­mal­ta vuo­del­ta on kuva hä­nen Ei­no-vel­jen­sä häis­tä 12.4. Ala­vu­del­ta, mis­sä isä soit­taa viu­lua. Sa­mas­sa ku­vas­sa on isän si­sa­ren Ma­ria Nor­re­nan avi­o­mies Jal­ma­ri Nor­re­na, joka soit­taa hai­ta­ria. Nor­re­nat asui­vat sil­loin Ame­ri­kas­sa, mut­ta oli­vat käy­mäs­sä Suo­mes­sa. Jal­ma­ri oli os­ta­nut tä­män Pied­ro Dei­rol­le teh­dyn pi­a­no­hai­ta­rin ja kun Nor­re­nat muut­ti­vat Suo­meen Kau­ha­jo­el­le 1936, niin sen jäl­keen Jal­ma­ri myi hai­ta­rin isäl­le­ni.

Or­kes­te­ri­muu­sik­ko­na. Isä oli os­ta­nut uu­den oman pi­a­no­hai­ta­rin, Dal­le­pe-ni­mi­sen, Fa­ze­ril­ta si­sa­ren­sa Ma­ri­an avus­tuk­sel­la 1931. Ke­min ajal­ta on va­lo­ku­va, jos­sa isä soit­taa 1934 kuu­den soit­ta­jan He­li­os-ni­mi­ses­sä or­kes­te­ris­sa. Toi­nen va­lo­ku­va on kym­me­nen soit­ta­jan or­kes­te­ris­ta, jos­sa hän on ai­noa hai­ta­ris­ti, Ke­min hie­noim­mas­sa ra­vin­to­las­sa. Kut­sun­nois­sa hän oli 25.9.1934 Ke­min so­ti­las­pii­ris­sä. So­ta­vä­en hän suo­rit­ti 4.9.1935 al­ka­en Vii­pu­ris­sa, KTR 2:ssa. So­ta­vä­ki kes­ti 350 päi­vää ja sinä ai­ka­na ko­ti­per­he oli muut­ta­nut ta­kai­sin Ala­vu­del­le.

Isä avi­oi­tui 1938 Ala­vu­den Sy­dän­maal­ta ko­toi­sin ole­van Hil­ma Pä­rin kans­sa ja he muut­ti­vat elo­kuus­sa Kau­ha­jo­el­le Nor­re­nan ta­loon asu­maan. Seu­raa­va­na vuon­na per­he muut­ti kir­kol­le. Töi­hin isä pää­si Sul­ho An­ti­lan säh­kö­liik­kee­seen, jos­sa hän oli kah­dek­san vuot­ta eli vuo­teen 1946, pois­lu­et­tu­na jat­ko­so­ta.

Tal­vi- ja jat­ko­so­dan vuo­det. Tal­vi­so­dan isä oli ko­ti­rin­ta­mal­la säh­kö­huol­to­mie­he­nä, muun mu­as­sa Kau­ha­jo­en kan­sa­no­pis­tol­la toi­mi­nees­sa Kar­ja­lan pu­ku­teh­taas­sa, Hyy­pän ase­tar­vik­kei­ta val­mis­ta­vas­sa teh­taas­sa ja so­ta­sai­raa­las­sa. Tal­vi­so­ta päät­tyi maa­lis­kuus­sa 1940 ja hei­nä­kuul­la tuli val­ti­ol­ta lupa pi­tää tans­se­ja. Tä­män jäl­keen en­sim­mäi­set tans­sit isä soit­ti Kai­nas­ton On­ne­las­sa.

Jat­ko­so­taan isä läh­ti ke­sä­kuus­sa 1941 Kar­ja­lan kan­nak­sel­le. Hai­ta­ri oli siel­lä mu­ka­na. Var­sin­kin ase­ma­so­dan ai­ka­na oli ai­kaa soi­tel­la ja kir­joit­taa nuot­te­ja, joi­ta oli muil­la soit­ta­jil­la. Kan­nak­sen ra­di­on kor­suor­kes­te­rin 12 soit­ta­jaa oli 1942 vie­rai­lul­la Kau­ha­jo­el­la Aron­ky­län suo­je­lus­kun­ta­ta­lol­la. Ko­koon­pa­nos­sa oli nel­jä hai­ta­ris­tia: Veik­ko Mäki, Paa­vo Nur­mio, Ki­vi­mä­ki ja Os­ka­ri Ke­to­la. Jat­ko­so­ta päät­tyi ja isä ko­tiu­tet­tiin 15.11.1944.

Soit­ta­mi­nen jat­kui Sä­vel-ni­mi­ses­sä or­kes­te­ris­sa, jos­sa soit­ti­vat Paa­vo Knuut­ti­la (trum­pet­ti), Väi­nö Ta­ka­la (rum­mut), Al­po Lau­ri­la (viu­lu) ja Os­ka­ri Ke­to­la (hai­ta­ri). Isä soit­ti myös 15-vuo­ti­aan Jor­ma Pa­nu­lan kans­sa viih­de- ja tans­si­mu­siik­kia. Toi­se­na hai­ta­ris­ti­na oli usein Hei­mo Koh­ta­mä­ki. Il­ta­mis­sa isä soit­ti viu­lis­ti Vie­no Ha­ko­lan kans­sa ja hän myös lau­loi.

Oma yri­tys. Isä aloit­ti oman säh­kö­ko­ne­kor­jaa­mon toi­min­nan 1946 Aron­ky­läs­sä Rin­ta-Ha­ku­nin ti­lois­sa, jos­sa sil­loin asuim­me. Paik­ka oli si­vus­sa Aron­ky­län kes­kus­tas­ta. Niin isä vuok­ra­si Aar­ne Vii­ta­sen ase­pa­jan ta­los­ta ny­kyi­sen Kaup­pa­tien var­rel­ta huo­neen.

Isä sai­ras­tui 1941 keuh­ko­tau­tiin, joka oli jo so­das­sa al­ka­nut. Mei­dät po­jat si­joi­tet­tiin pois ko­toa tar­tun­ta­vaa­ran vuok­si, Mart­ti ja Ei­no äi­din ko­tiin Ala­vu­del­le, jos­sa he kä­vi­vät kou­lua sekä minä, Aar­ne, me­nin Nor­re­nal­le Val­ka­man­ky­lään. Pa­ran­to­la­paik­ka Ku­ri­kan pa­ran­to­las­ta jär­jes­tyi vas­ta syk­syl­lä 1948.

Tont­ti Aron­ky­läs­tä. Sa­man vuo­den ke­vääl­lä tuli tie­to, et­tä meil­le oli myön­net­ty rin­ta­mies­tont­ti Aron­ky­läs­tä. Ra­ken­nus­lu­van saan­ti lää­nin­hal­li­tuk­sel­ta teet­ti töi­tä ja vas­ta kol­man­net pa­pe­rit tou­ko­kuul­la 1951 hy­väk­syt­tiin. Äi­ti­ni Hil­ma Eli­na os­ti Tur­jan­ky­läs­tä van­han rii­hen, jos­ta vii­si äi­din su­ku­lais­mies­tä al­koi ra­ken­taa uut­ta ta­loa.

Talo tuli elo­kuun lop­pu­puo­lel­la niin val­miik­si, et­tä voi­tiin muut­taa uu­teen, omaan ko­tiin. Sa­maan ai­kaan isä tuli pa­ran­to­las­ta ko­tiin asu­maan, ei pa­ran­tu­nee­na, mut­ta sai asua ko­to­na. Hän jat­koi yh­des­sä huo­nees­sa säh­kö­ko­nei­den kor­jaus­ta sekä opet­ti tai­don äi­dil­le­ni ja vel­jil­le­ni.

Hai­ta­ria isä­ni ei juu­ri­kaan ko­to­na soi­tel­lut, pait­si jon­kun ker­ran, kun muu­ta­ma tut­tu mies oli kor­jaa­mo­huo­nees­sa il­taa is­tu­mas­sa ja oli nau­tit­tu muu­ta­mat ape­ri­tii­vit. Erääl­lä ker­ral­la yh­del­lä mie­hel­lä oli ham­mas­sär­kyä. Niin­pä isä ot­ti ton­git ja he läh­ti­vät pi­hal­le. Ta­kai­sin tu­li­vat ja ham­mas oli mie­hen käm­me­nel­lä ja kipu oli pois­sa.

Toi­nen ta­paus oli, kun asuim­me jat­ko­so­dan jäl­keen Ant­ti Filp­pu­lan ti­lal­la Filp­pu­lan­ky­läs­sä. Isä tuli pi­me­ä­nä syy­syö­nä Pän­tä­neel­tä soit­ta­mas­ta, pol­ku­pyö­räl­lä, hai­ta­ri ta­ra­kal­la. En­nen kirk­koa is­ki joku pel­ko pääl­le, ei­kä us­kal­ta­nut tul­la kir­kon ohi, vaan läh­ti Anin­ku­jan kaut­ta kier­tä­mään Filp­pu­lan­ky­lään. Oli­ko­han il­lan isän­tien tar­joi­lu ol­lut lii­an vah­vaa?

Pa­ran­to­las­ta tu­lon jäl­keen ei isä enää soi­tel­lut ylei­sö­ti­lai­suuk­sis­sa. Kol­me vuot­ta isä sai elää uu­des­sa ko­dis­sa en­nen kuo­le­maan­sa 16.8.1954.

Aar­ne Ke­to­la

nuo­rin kol­mes­ta po­jas­ta