Paloasemalle hälytys lauantaina Aronkylään
Kirkkovaltuusto käsitteli talousarviota ja painopistealueita
Lukijoilta: Johtajilta odotetaan parempaa kuin mitä on tarjolla
Yrittäjä ja pelimanni Oskari Ketola
Yhtenä päivänä kolme hälytystä
Rahikkatie poikki usean auton onnettomuuden vuoksi
Susi söi jo toisen metsästyskoiran Kauhajoella
Auto syttyi palamaan Kantatiellä
Viiden auton kolari Rahikkatiellä
Itsenäisyyspäivänä viisi kunniamerkkiä kauhajokelaisille
Pixabay
Lukijoilta: Johtajilta odotetaan parempaa kuin mitä on tarjolla
Joulun lähestyessä toivoisi korviin kantautuvan vain joulukellojen pehmeää kilinää. Harmillisesti intohimoisinkaan joulunystävä ei ole voinut välttyä kuulemasta viime päivien uutisia tutkimustuloksista, joissa kerrotaan ihmisten voivan pahoin työpaikoillaan.
Kevan juuri julkaiseman tutkimuksen mukaan ahdistuneisuushäiriöt on noussut yleisimmäksi pidemmän sairauspoissaolon syyksi julkisella alalla. Työ- ja elinkeinoministeriön Työolobarometrin (2019) mukaan Suomessa liki 77 000 ihmistä kokee työpaikkakiusaamista. Työpaikkakiusaaminen liittyy usein työpaikan valtasuhteisiin.
E2 julkaisi viime viikolla Tulevaisuuden Suomen tekijät -hankkeen loppuraportin, jonka mukaan suomalaiset näkevät työelämän sekä tulevan kehityksen usealla mittarilla arvioituna synkkänä. Ei ole ihme, että vaikkapa työelämässä kokeneet konkarit käytyään läpi jo lukuisia muutosneuvotteluja urallaan, suhtautuvat näkymiin pessimistisesti tai että työllistymisen vaikeuksien kanssa painivat alle 30-vuotiaat pitävät työpaikan pysyvyyttä erityisessä arvossa.
Ehkä se ei olekaan orkesterin, vaan kapellimestarin vika, jos tempossa ei pysytä tai äänet eivät ole puhtaita. Väitän, että liian moni suomalaisista ei ymmärrä, että vaikka syntyisi johtajaksi tai on ikänsä työskennellyt johtajana, niin siinä on merkittävä ero, johtaako asioita vai ihmisiä. Johtajuutta tulee opiskella ja samalla säännöllisesti arvioida siinä onnistumista - aivan kuten kaikilla muillakin työelämän osa-alueilla. Kuinka moni esimies tai johtaja on kouluttautunut puhtaasti johtamisen saralla viime vuosina? Tuloksista voisi vääräleuat nopeasti päätellä, että liian harva tai määrällisesti liian vähän.
Suomen Pankki ennustaa talouden toipuvan hiljalleen ensi vuonna, samoin kauppakamarien vientijohtajakyselyn mukaan 60 prosenttia yrityksistä odottaa viennin kääntyvän kasvuun vuoden 2025 aikana. Tämä todennäköisesti tulee entisestään kiihdyttämään kilpailua osaajista. Heikompina aikoina työntekijät sietävät vähän huonompaakin johtamista hammasta purren, mutta nousukauden tullessa työnantajaa vaihdetaan rohkeammin.
E2:n tutkimuksessa kysyttiin, mitä vastaaja arvostaisi eniten ihannetyöpaikassa, niin kolmen kärkenä mainittiin hyvä työilmapiiri, hyvä johtaminen ja vasta kolmantena kilpailukykyinen palkka. Kysyttäessä työelämän huolenaiheita, oman henkisen jaksamisen (56 prosenttia) ja hieman alle puolet (45 %) vastanneista nimesivät huonon johtamisen. Eli karkeasti sanottuna: hyvä johtaminen houkuttelee osaajia yrityksiin, mutta huono johtaminen saa heidät lopulta lähtemään.
Yrityksiä on toimialasta riippuen haastanut viime vuosina mm. osaavan työvoiman palkkakilpailu. Nyt olisi mahdollisuus panostaa johtamiseen ja kertoa siitä myös työpaikkailmoituksessa? Erottuisi takuuvarmasti muista toimijoista sekä samalla tulokset kantaisivat pitkässä juoksussa hedelmää työntekijäpysyvyyden paranemisena. Etelä-Pohjanmaalla ei suinkaan olla asian suhteen tuuliajolla, vaan yrityskentällä tehdään jo aktiivista kehitystyötä hyvän johtamisen kilpailueduksi kääntämiseksi.
Petra Hautala
yhteyspäällikkö
Etelä-Pohjanmaan kauppakamari
Paloasemalle hälytys lauantaina Aronkylään
Kirkkovaltuusto käsitteli talousarviota ja painopistealueita
Lukijoilta: Johtajilta odotetaan parempaa kuin mitä on tarjolla
Yrittäjä ja pelimanni Oskari Ketola
Yhtenä päivänä kolme hälytystä
Rahikkatie poikki usean auton onnettomuuden vuoksi
Susi söi jo toisen metsästyskoiran Kauhajoella
Auto syttyi palamaan Kantatiellä
Viiden auton kolari Rahikkatiellä
Itsenäisyyspäivänä viisi kunniamerkkiä kauhajokelaisille
Puistotie 25, KAUHAJOKI
Avoinna:
ma - pe 9-15
(06) 2357 100
etunimi.sukunimi(at)kauhajoki-lehti.fi
ilmoitus (at)kauhajoki-lehti.fi
toimitus(at)kauhajoki-lehti.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.