Maa­nan­tain aa­mu­päi­väs­sä au­rin­ko pais­taa ja il­ma läm­pe­nee vä­hi­tel­len vii­me yön pak­ka­sen jäl­jil­tä. Juu­ri täl­lai­nen sää in­nos­taa mi­nua puu­has­te­le­maan pi­hal­la.

Tar­koi­tus on pois­taa pih­la­ja-an­ger­vo, joka on to­det­tu vie­ras­la­jik­si eli so­vel­tu­mat­to­mak­si suo­ma­lai­seen luon­toon. Mu­ka­va te­ke­mi­nen rau­hoit­taa miel­tä. Elä­mään so­pii iloa ja su­rua. Eri puo­lil­la maa­il­maa so­di­taan, on on­net­to­muuk­sia ja kal­toin koh­te­lua. Ih­mi­siä ko­e­tel­laan mo­nin eri ta­voin. Us­ko on ko­e­tuk­sel­la kär­si­mys­ten kes­kel­lä. Mik­si Ju­ma­la ei pois­ta pa­huut­ta ja kär­si­mys­tä?

En­si sun­nun­tain evan­ke­liu­mis­sa (Joh.7:40-52) ai­hee­na on us­ko ja epä­us­ko. Ih­mi­set kuul­tu­aan Jee­suk­sen pu­het­ta joko us­koi­vat tai ei­vät us­ko­neet hä­nen ole­van Ju­ma­lan poi­ka. Näin on myös tänä päi­vä­nä. Us­ko ja epä­us­ko vaih­te­le­vat kris­ti­tyn sy­dä­mes­sä. Meil­lä ei ole vas­taus­ta sii­hen, mik­si Ju­ma­la ei pois­ta pa­huut­ta maa­il­mas­ta. Olem­me tie­tä­mät­tö­miä ja ym­mär­tä­mät­tö­miä. Mut­ta Ju­ma­la hy­väk­syy mei­dät sel­lai­si­na, epä­täy­del­li­si­nä.

Jee­sus ris­tin­kuo­le­mal­laan on so­vit­ta­nut syn­tim­me. Hän ei hyl­kää mei­tä. Me tar­vit­sem­me elä­määm­me myös mui­ta ih­mi­siä. Osaam­me­ko ol­la tar­vit­ta­es­sa rin­nal­la kul­ki­joi­ta, loh­dut­ta­jia ja roh­kai­si­joi­ta avun tar­pees­sa ole­vil­le?

Syk­syn va­loa elä­mään VK:n vir­ren 264 sa­noin: ”Hän elä­mä ja valo on ja tiem­me, to­tuu­tem­me ja sana ka­to­a­ma­ton, an­net­tu op­paak­sem­me. Ei kä­des­tään hän ke­nen­kään suo riis­tää elä­määm­me. Näin us­ko­en ja luot­ta­en Kris­tuk­sen tur­viin jääm­me.”

Esa Kip­po­la