Isän­päi­vää vie­te­tään en­si sun­nun­tai­na. Useis­sa per­heis­sä ele­tään jo nyt jän­nit­tä­vis­sä tun­nel­mis­sa.

Pie­nen lap­sen saat­taa ol­la vai­kea pi­tää si­säl­lä päi­vään liit­ty­viä sa­lai­suuk­sia. Eli, et­tä päi­vä­hoi­dos­sa, esi­kou­lus­sa tai kou­lus­sa on rus­tat­tu isän­päi­vä­kort­ti val­miik­si sun­nun­tai­aa­mua var­ten. Ja ihan vain huo­maa­mat­ta il­moil­le pul­pah­taa ker­to­mus sii­tä, min­kä­nä­köi­nen isä sii­hen kort­tiin piir­ret­tiin. Tai, et­tä mil­lai­nen lah­ja isäl­le on käy­ty os­ta­mas­sa, vaik­ka ”se on sa­lai­suus”.

Jos­kus las­ten isän­päi­vä­kor­teis­sa on ai­neet­to­mia lah­jo­ja - lap­si lu­paa läh­teä len­kil­le tai leik­kiä isän kans­sa. Täl­lai­set lah­jat ovat par­hai­ta ja ne ovat lap­sil­le tär­kei­tä. On tun­nus­tet­ta­va, et­tä tä­män päi­vän suo­ri­tu­syh­teis­kun­nan pai­neet ja muu­hun kuin per­he-elä­mään liit­ty­vät ta­voit­teet vie­vät ai­van lii­an pal­jon mei­dän ai­kuis­ten - isien, äi­tien ja iso­van­hem­pien - huo­mi­o­ta ja ai­kaa.

Lap­set ei­vät kai­paa lah­joik­si kän­ny­köi­tä, lu­kui­sia le­lu­ja tai ajo­pe­le­jä. Isän ja äi­din läm­pi­mät sa­nat, yh­tei­nen ai­ka ja yh­des­sä te­ke­mi­nen luo­vat hei­dän elä­mään­sä rak­kaut­ta, tur­val­li­suut­ta ja kes­tä­viä muis­to­ja.

Tuo­mas Koi­vu­nie­mi