Asuulikodin asukkaat virtuaalimatkaavat lähiympäristössä
Urheilun riemua viikkokisoissa
Kuntoportailla on käyttäjiä
Kaupunginhallituksesta neljä henkeä koulutuksen kehittämisryhmään
Tulipalo saatiin rajattua nopeasti
Traktori kaatui Topeekalla - kuljettaja tarkastettavaksi Seinäjoelle
Rekkakuski puhalsi törkeän rattijuopumuksen lukeman
Laaja sukukokous koolla Kauhajoella
Varkaat vierailivat Järvikylässä
Poliisi tutkii tapon yritystä sekä törkeää pahoinpitelyä Kauhajoella
Käytännön asennekasvatusta
Koululaiset olivat tiistaina keräämässä roskia marketin viereisestä jokirannasta. Tavaraa oli löytynyt tietokoneen näytöstä avaamattomaan grilliannokseen ja autonrenkaaseen, puhumattakaan lukemattomista paperi- ja muoviroskista.
Talohuoltoyhtiön roskalava alkoi täyttyä nopeasti, sillä osa oli ehtinyt pienessä ajassa saada täyteen jo puoli tusinaa roskapussia.
Marketin piha-alueella on omat säiliöt erilaisille jätteille, joten luulisi olevan helppoa laittaa jätteet oikeaan paikkaan. Piittaamattomuus tuntuu olevan vallalla, kun katsoo kerättyjä jätemääriä. Grilliruuan pakkaukset heitetään auton ikkunasta maahan ja jos jokin säiliö on täynnä, jätetään omat jätepussit säiliön viereen, josta eläimet ja tuuli levittelevät ne maastoon.
Keräystempauksen päätavoite on, että roskia keränneet lapset tajuaisivat, että ei kannata heittää jätteitä maahan vaan viedä ne asianmukaisiin paikkoihin. Asennekasvatusta siis, konkreettisesti. Työstään koululuokka saa rahaa luokkaretkeään varten ja vielä jäätelöt kaupan päälle. Kannatti siis ahkeroida.
Päivi Lahti-Kuusisto