Jo­kai­nen meis­tä sai­ras­tuu väis­tä­mät­tä jos­sain elä­män­sä vai­hees­sa. Jot­kut va­ka­vam­min, jot­kut lä­hin­nä ohi­me­ne­viin tau­tei­hin.

Sai­ras­ta­es­sa saat­taa poh­tia, mi­ten voi­si omia elä­män­ta­po­jaan pa­ran­taa, jot­ta jat­kos­sa py­syi­si ter­veem­pä­nä. To­si­a­sia kui­ten­kin on, et­tä eli­pä mi­ten ter­veel­li­ses­ti ta­han­sa, saat­taa sai­raus sil­ti osua koh­dal­le. Ast­ma voi tul­la, vaik­ka ei oli­si iki­nä kos­ke­nut­kaan tu­pak­kaan, ak­tii­vi­liik­ku­ja voi saa­da ve­ri­tul­pan, ter­vee­nä nuk­ku­maan men­nyt ei seu­raa­va­na päi­vä­nä enää he­rää­kään. Par­haan­sa kan­nat­taa kui­ten­kin ai­na yrit­tää.

Kroo­ni­seen sai­rau­teen so­peu­tu­mi­nen ot­taa ai­kan­sa ja vaa­tii hy­väk­syn­tää niin it­sel­tä kuin ym­pä­ris­töl­tä­kin. Ti­lan­teen pit­kit­ty­nyt sur­kut­te­lu ei kui­ten­kaan pa­ran­na elä­män­laa­tua.

Vai­kein­ta on, jos di­ag­noo­sia ei pys­ty­tä mää­rit­tä­mään. On it­se ereh­dyt­tä­vä ja opit­ta­va, jot­ta tie­tää, mis­tä tu­lee oi­rei­ta ja mi­ten nii­tä voi hel­pot­taa – jos voi. Sitä vain toi­voo, et­tei kyse ole mis­tään to­del­la va­ka­vas­ta ja ete­ne­väs­tä sai­rau­des­ta, jol­loin pa­hem­paa voi vie­lä ol­la tu­los­sa. Sen huo­len ja pe­lon kans­sa elä­mi­nen on ras­kas­ta. Vaik­ka toi­voi­si, et­tä lää­kä­rit te­ke­vät par­haan­sa, kaik­keen ei­vät he­kään pys­ty.

Raa­ma­tus­sa ker­ro­taan, mi­ten Jee­sus mui­den ih­mei­den ohes­sa pa­ran­si sai­rai­ta, mikä ei miel­lyt­tä­nyt kaik­kia (Joh 5:1-15). Mi­ten joku keh­taa­kin teh­dä hy­vän työn py­hä­päi­vä­nä, ja vie­lä Ju­ma­lan ni­mis­sä? Nämä kiuk­ku­pus­sit ei­vät sel­väs­ti­kään ole it­se ol­leet va­ka­vas­ti sai­rai­ta, kun ei­vät osan­neet ol­la pa­ran­tu­neen puo­les­ta iloi­sia. Jos tie­tää, mil­lais­ta on, kun ei pys­ty liik­ku­maan ki­vuit­ta, syö­mään tai hen­git­tä­mään kun­nol­la, niin pa­ra­ne­mis­päi­vä ja -tapa ovat yh­den­te­ke­viä. Tär­ke­ää on vain oi­reet­to­muus, on­pa se sit­ten py­sy­vää tai het­kel­lis­tä. Pit­kään oi­rei­den kans­sa elä­nyt saat­taa jopa säi­käh­tää, et­tä mikä nyt on vi­ka­na, kun tun­tuu näin hy­väl­tä.

Jo­kai­nen ter­ve het­ki on siu­nat­tu lah­ja. Yri­te­tään muis­taa se ja ol­la kii­tol­li­sia, kun voim­me.

Ou­ti Vii­tik­ko