Mies käy ta­paa­mas­sa muis­ti­sai­ras­ta vai­mo­aan hoi­to­ko­dis­sa. Pi­tää kä­des­tä, si­lit­tää pos­kea, ker­too kuu­lu­mi­sia - nii­tä ai­van ta­val­li­sia, joi­ta ai­na en­nen­kin yh­des­sä ju­tus­tel­tiin.

Sil­loin, kun kaik­ki oli vie­lä hy­vin. Ja vaik­ka toi­nen ei vas­taa­kaan, hän ker­too sil­ti. Tätä on rak­kaus.

Ty­tär tu­lee kau­kaa toi­ses­ta kau­pun­gis­ta van­hem­pi­aan ta­paa­maan kes­ken omien opis­ke­lu­kii­rei­den. Van­hem­pien ko­dis­sa hän saa hen­gäh­tää, ol­la het­ken taas kuin lap­si ja naut­tia tu­tus­ta, ko­toi­sas­ta ruu­as­ta, jon­ka maus­tee­na on ai­van sel­väs­ti rak­kaus.

Ys­tä­vä soit­taa juu­ri oi­ke­aan ai­kaan, kun tun­tuu, et­tä maa­il­ma kaa­tuu nis­kaan. Hän osaa sa­noa oi­ke­at sa­nat, kuun­nel­la, kan­na­tel­la. Vas­ta­vuo­roi­ses­ti ja­e­taan ilot ja su­rut. Ja koh­ta kaik­ki on pal­jon pa­rem­min. Tätä on rak­kaus.

Pie­ni lap­si kii­pe­ää mum­min sy­liin, kie­too kä­ten­sä kuin hel­mi­nau­hat mum­min kau­laan ja pai­naa pään­sä luot­ta­vai­ses­ti tur­val­lis­ta ol­kaa vas­ten. Mum­min sy­dä­mes­sä läi­käh­tää. Tätä on rak­kaus.

Kes­ki-ikäi­nen nai­nen kä­ve­lee pai­na­vin as­ke­lin kirk­ko­maal­le. Hän sy­tyt­tää rak­kaan puo­li­son­sa muis­tok­si kynt­ti­län ja kui­vaa sil­mis­tään hil­jai­sia kai­pauk­sen­kyy­ne­liä. Vaik­ka toi­nen on pois­sa, rak­kaus elää. Tätä on rak­kaus.

Niin pal­jon muu­ta­kin on rak­kaus. Rak­kau­den aja­tel­laan ole­van jo­tain suur­ta ja val­ta­vaa, mut­ta usein rak­kaus nä­kyy pie­nis­sä ar­ki­sis­sa asi­ois­sa. Jee­suk­sel­ta ky­syt­tiin, mikä on tär­kein käs­ky. Hän tii­vis­tää sen muu­ta­maan ja­kee­seen: ”Ra­kas­ta Her­raa, Ju­ma­laa­si, koko sy­dä­mes­tä­si, koko sie­lus­ta­si ja mie­les­tä­si. Tämä on käs­kyis­tä suu­rin ja tär­kein. Toi­nen yh­tä tär­keä on tämä: Ra­kas­ta lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si.” (Matt. 22:36–39).

Jee­suk­sen mu­kaan Ju­ma­lan ra­kas­ta­mi­nen ja lä­him­mäi­sen ra­kas­ta­mi­nen kuu­lu­vat yh­teen. Jee­suk­sen ope­tuk­sen mu­kaan tär­kein­tä ei ol­lut rak­kau­den tun­ne, vaan sen ai­tous ja käy­tän­nöl­li­syys. Rak­kau­den kak­sois­käs­ky ei ole taak­ka, vaan kut­su elää lä­him­mäis­tem­me hy­väk­si. Ju­ma­la on ra­kas­ta­nut mei­tä en­sin, ja täs­tä syys­tä voim­me ja­kaa rak­kaut­ta toi­nen toi­sil­lem­me pie­nin te­oin ja huo­maa­vai­sin ta­voin.

Kä­ve­len pei­lin eteen, huo­maan vä­sy­neet kas­vot ja hie­man ku­ma­raan tai­pu­neen ole­muk­sen. Puen lenk­ki­vaat­teet yl­le­ni, hen­gi­tän rai­kas­ta syy­sil­maa. Olo ke­ven­tyy. Myö­hem­min kä­per­ryn soh­van­nurk­kaan vil­tin al­le ja an­nan aja­tus­ten le­vä­tä. Tä­tä­kin on rak­kaus. Huo­ma­sit­han, et­tä it­se­si ra­kas­ta­mi­nen oli myös Jee­suk­sen tär­keys­lis­tal­la?

Lee­na Ran­ta-Opas