Mon­ta­ko ker­taa olen ja olet kul­ke­nut apua tar­vit­se­van ohi? Mo­nas­ti aja­tel­laan, ”No, seu­raa­va var­maan­kin aut­taa, en­kä nyt oi­kein eh­dik­kään.”

Olen it­se use­am­man ker­ran aja­tel­lut kul­kea ohi, kui­ten­kin, si­säi­sen kamp­pai­lun ja pe­lon jäl­keen roh­kais­tu­nut ky­sy­mään: ”Tar­vit­set­ko apua, on­ko kaik­ki hy­vin?”

Ja kun olen saa­nut aut­taa ta­val­la tai toi­sel­la, mi­ten kii­tol­li­nen ja hel­pot­tu­nut mie­li on jäl­keen päin. Mon­ta ker­taa myös riit­tää, kun ky­syy: ”Mitä si­nul­le kuu­luu?” Ja myös ai­dos­ti kuun­nel­la, jos toi­nen ha­lu­aa ker­toa kuu­lu­mi­si­aan. Jee­sus an­toi esi­mer­kin, ver­tauk­sen.

Lau­pi­as Sa­ma­ri­a­lai­nen py­säh­tyi aut­ta­maan, ryös­te­tyk­si ja pa­hoin­pi­del­lyk­si tul­lut­ta mies­tä. Pap­pi kul­ki ohi, sa­moin Lee­vi­läi­nen. Oli­vat­ko­han yl­pei­tä, vai pel­kä­si­vät­kö ryös­te­tyk­si tu­le­mis­ta.

Sa­ma­ri­a­lai­nen hoi­ti haa­voi­te­tun haa­vat, vei ma­ja­ta­loon ja jopa mak­soi hä­nen ma­joit­tu­mi­sen ja vie­lä lu­pa­si pa­la­tes­saan mak­saa, jos jäi vel­kaa. Tämä Sa­ma­ri­a­lai­nen osoit­ti ai­toa, pyy­tee­tön­tä rak­kaut­ta. (Luu­kas 10:25-37)

Raa­ma­tus­sa Jee­sus an­taa mon­ta esi­merk­kiä, mi­ten koh­da­taan lä­him­mäi­nen. Ei tuo­mi­ten, vaan ai­dos­ti koh­taa­mal­la, ra­kas­ta­en ja kui­ten­kin to­tuu­des­sa.

Vaik­ka me ih­mi­set aja­tel­laan eri ta­voin ja ol­laan eri­lai­sia, voim­me kui­ten­kin koh­da­ta toi­nen toi­si­am­me ja hy­väk­syä toi­nen toi­sem­me, ei rii­taa haas­ta­en vaan kun­ni­oit­ta­en tois­ta.

M-L Vi­her­maa