Hartauskirjoitus: Kuljetko ohi?
Laura Björkmanin töitä Kulttuuritalolla
Louhela ollut kokonkyläläisten kokoontumispaikka jo sata vuotta
Asuulikodin asukkaat virtuaalimatkaavat lähiympäristössä
Urheilun riemua viikkokisoissa
Traktori kaatui Topeekalla - kuljettaja tarkastettavaksi Seinäjoelle
Rekkakuski puhalsi törkeän rattijuopumuksen lukeman
Laaja sukukokous koolla Kauhajoella
Varkaat vierailivat Järvikylässä
Poliisi tutkii tapon yritystä sekä törkeää pahoinpitelyä Kauhajoella
Hartauskirjoitus: Kuljetko ohi?
Montako kertaa olen ja olet kulkenut apua tarvitsevan ohi? Monasti ajatellaan, ”No, seuraava varmaankin auttaa, enkä nyt oikein ehdikkään.”
Olen itse useamman kerran ajatellut kulkea ohi, kuitenkin, sisäisen kamppailun ja pelon jälkeen rohkaistunut kysymään: ”Tarvitsetko apua, onko kaikki hyvin?”
Ja kun olen saanut auttaa tavalla tai toisella, miten kiitollinen ja helpottunut mieli on jälkeen päin. Monta kertaa myös riittää, kun kysyy: ”Mitä sinulle kuuluu?” Ja myös aidosti kuunnella, jos toinen haluaa kertoa kuulumisiaan. Jeesus antoi esimerkin, vertauksen.
Laupias Samarialainen pysähtyi auttamaan, ryöstetyksi ja pahoinpidellyksi tullutta miestä. Pappi kulki ohi, samoin Leeviläinen. Olivatkohan ylpeitä, vai pelkäsivätkö ryöstetyksi tulemista.
Samarialainen hoiti haavoitetun haavat, vei majataloon ja jopa maksoi hänen majoittumisen ja vielä lupasi palatessaan maksaa, jos jäi velkaa. Tämä Samarialainen osoitti aitoa, pyyteetöntä rakkautta. (Luukas 10:25-37)
Raamatussa Jeesus antaa monta esimerkkiä, miten kohdataan lähimmäinen. Ei tuomiten, vaan aidosti kohtaamalla, rakastaen ja kuitenkin totuudessa.
Vaikka me ihmiset ajatellaan eri tavoin ja ollaan erilaisia, voimme kuitenkin kohdata toinen toisiamme ja hyväksyä toinen toisemme, ei riitaa haastaen vaan kunnioittaen toista.
M-L Vihermaa
Hartauskirjoitus: Kuljetko ohi?
Laura Björkmanin töitä Kulttuuritalolla
Louhela ollut kokonkyläläisten kokoontumispaikka jo sata vuotta
Asuulikodin asukkaat virtuaalimatkaavat lähiympäristössä
Urheilun riemua viikkokisoissa
Traktori kaatui Topeekalla - kuljettaja tarkastettavaksi Seinäjoelle
Rekkakuski puhalsi törkeän rattijuopumuksen lukeman
Laaja sukukokous koolla Kauhajoella
Varkaat vierailivat Järvikylässä
Poliisi tutkii tapon yritystä sekä törkeää pahoinpitelyä Kauhajoella