Jee­sus il­moit­ti op­pi­lail­leen, et­tei ol­lut pelk­kä ih­mi­nen, vaan myös sa­mal­la ker­taa ih­mi­nen ja Ju­ma­la (Joh. 2:1-11, toi­nen sun­nun­tai lop­pi­ai­ses­ta). Se on kris­til­li­nen us­kon­to­tuus, ala­ti ih­me­tel­tä­vä.

Mi­ten sii­hen oli­si suh­tau­dut­ta­va? Si­ten, et­tä lau­sum­me us­kom­me jul­ki, ku­ten teem­me joka sun­nun­tai ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa tai lau­la­mal­la iha­nis­sa vir­sis­säm­me. "Ju­ma­la, ih­mi­nen, luo­tuin­sa ver­tai­nen. Rie­muit­kaam­me! Hä­nes­sä saa nyt kaik­ki maa, sen mitä sie­lu ja­no­aa" (Vir­si 29:1). "En­kel­kuo­roon yh­ty­kääm­me ja Kris­tus­ta ylis­tä­kääm­me, hän jät­ti tai­vaan kun­ni­an" (Vir­si 29:3).

Jee­sus on läs­nä elä­mäs­säm­me, ar­jes­sa ja juh­las­sa, su­rus­sa ja ilos­sa. Kut­su­kaam­me Jee­sus elä­määm­me. Hän tu­lee sii­hen ja tuo siu­nauk­sen mu­ka­naan. Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi ker­too häis­tä Ga­li­le­an Kaa­nas­sa. Niis­sä uh­ka­si tul­la va­ka­va ti­lan­ne ja hä­peä vii­nin lop­pu­es­sa. Jee­suk­sen äi­ti Ma­ria sai tie­don ti­lan­tees­ta näh­tä­väs­ti hää­ta­lon ys­tä­vä­nä. Ma­ria sa­noi Jee­suk­sel­le: "Heil­lä ei ole vii­niä." Hän oli näh­tä­väs­ti tot­tu­nut luot­ta­maan esi­kois­poi­kaan­sa vai­keis­sa ti­lan­teis­sa. Hän roh­kai­si isän­tä­vä­keä: "Mitä hän teil­le sa­noo­kin, teh­kää se."

Ta­los­sa oli kuu­si ki­vis­tä ve­si­as­ti­aa, ku­kin noin sa­dan lit­ran ve­toi­nen. Jee­suk­sen ke­ho­tuk­ses­ta as­ti­at täy­tet­tiin ve­del­lä reu­no­ja myö­ten. Pi­to­jen val­vo­ja mais­toi vet­tä, se oli muut­tu­nut vii­nik­si, vie­lä­pä hy­väk­si vii­nik­si. Hän ei tien­nyt, mis­tä vii­ni oli pe­räi­sin, jo­ten hän toi­mi puo­lu­eet­to­ma­na to­dis­ta­ja­na. Pal­ve­li­jat puo­les­taan saat­toi­vat to­dis­taa, et­tä oli­vat täyt­tä­neet sam­mi­ot ve­del­lä. Hää­juh­laa uhan­nut pul­ma­ti­lan­ne oli sel­vin­nyt. Sa­mal­la hää­pa­ri oli saa­nut suu­ren hää­lah­jan vii­ni­nä. Pan­kaam­me mer­kil­le vii­nin val­ta­va mää­rä: noin 600 lit­raa hy­vää vii­niä. Sii­tä ei niis­sä häis­sä käy­tet­ty tus­kin kym­me­ne­so­saa­kaan. Niin on Ju­ma­lan lah­jo­jen lai­ta, ne ovat ylen­palt­ti­set.

Ju­ma­la on en­nen­kin toi­mi­nut sa­mal­la ta­val­la: 2 Kun. 4:1-17. Les­ki­vai­mo oli jou­tu­nut vel­ko­jan ah­dis­ta­mak­si. Hä­nel­lä ei ol­lut muu­ta ra­ha­nar­vois­ta ta­los­saan kuin pul­lol­li­nen ruo­ka­öl­jyä. Pro­feet­ta neu­voi hank­ki­maan lai­nak­si tyh­jiä as­ti­oi­ta ja kaa­ta­maan öl­jy­pul­los­taan nii­hin ja kaik­ki as­ti­at tu­li­vat täy­teen. Pro­feet­ta sa­noi: "Myy nyt öl­jy­si ja mak­sa vel­ka­si. Sinä ja poi­ka­si voit­te elää sil­lä, mitä jää jäl­jel­le." Muis­tet­ta­koon vie­lä pro­feet­ta Eli­an ai­ka­na ta­pah­tu­nut: "Ei tyh­je­ne jau­ho­ruuk­ku ei­kä eh­dy öl­jy­pul­lo, en­nen kuin Her­ra an­taa sa­teen maan pääl­le" (Kun. 17:14).

Py­hän Hen­ri­kin muis­to­päi­vää voi­daan viet­tää kir­kois­sam­me 19.1. Piis­pa Hen­rik, us­kon opet­ta­ja ja mart­tyy­ri, kär­si mart­tyy­ri­kuo­le­man Köy­li­ös­sä vuon­na 1156. Us­kon­puh­dis­tus kar­si suu­rim­man osan py­hi­mys­juh­lis­ta, ei kui­ten­kaan kaik­kia. Augs­bur­gin tun­nus­tus lau­suu täs­tä: "Me voim­me jul­ki­ses­ti muis­taa py­hiä, jot­ta op­pi­sim­me ku­kin kut­su­muk­sem­me mu­kai­ses­ti seu­raa­maan hei­dän us­ko­aan ja hy­viä te­ko­jaan". Py­hän Hen­ri­kin muis­to­päi­vän evan­ke­liu­mik­si kä­si­kir­ja an­taa Joh. 4:34-38. Sii­nä sa­no­taan: "Minä olen lä­het­tä­nyt tei­dät kor­jaa­maan sa­toa, jos­ta et­te ole näh­neet vai­vaa. Toi­set ovat teh­neet työn, mut­ta te pää­set­te kor­jaa­maan hei­dän vai­van­nä­kön­sä he­del­mät".

Jor­ma Ve­san­to