Hy­vät kau­ha­jo­ki­set. Erää­nä pank­ki­kas­sa­päi­vä­nä ta­pah­tui jo­tain, mikä py­säyt­ti mi­nut. Olin jo­nos­sa odot­ta­mas­sa vuo­ro­a­ni, kun huo­ma­sin nuo­ren pank­ki­vir­kai­li­jan kyy­ne­leet. Hän yrit­ti pi­tää it­sen­sä ka­sas­sa, mut­ta yh­den asi­ak­kaan pii­kit­tä­vät sa­nat oli­vat lii­kaa.

”Mitä jär­keä teis­sä on, kun et­te saa edes kas­sa-ai­ko­ja jär­jes­tet­tyä kun­nol­la? Mi­ten joku jak­saa sei­soa täs­sä jo­nos­sa tun­ti­tol­kul­la?”, asi­a­kas tius­kai­si, sel­väs­ti kyl­läs­ty­nee­nä odot­ta­mi­seen. Nuo­ri työn­te­ki­jä pa­hoit­te­li vil­pit­tö­mäs­ti, kiit­ti kär­si­väl­li­syy­des­tä ja yrit­ti jat­kaa, mut­ta ää­ni sor­tui.

Jo­nos­sa sei­so­vat nä­ki­vät ti­lan­teen, mut­ta ku­kaan ei sa­no­nut mi­tään. As­tuin as­ke­leen lä­hem­mäk­si ja sa­noin ää­neen: ”Hei, tämä ei ole tä­män työn­te­ki­jän syy­tä. Hän te­kee par­haan­sa, vaik­ka hä­nel­lä on koko päi­vän jono vas­tas­saan. Kii­tä en­nem­min, et­tä hän yli­pää­tään on tääl­lä.” Ti­lan­ne lau­ke­si hie­man, mut­ta se nuo­ren kas­san kat­se jäi mie­lee­ni. Hän yrit­ti hy­myil­lä, mut­ta se hymy oli mur­ret­tu.

Olen kuul­lut ja näh­nyt sa­man­lais­ta käy­tös­tä myös so­mes­sa. Työn­te­ki­jät hau­ku­taan, ja syy lai­te­taan hei­dän har­teil­leen. Mut­ta miet­ti­kää het­ki: nämä ovat nii­tä har­vo­ja ih­mi­siä, jot­ka vie­lä te­ke­vät työ­tä pai­kal­li­ses­ti ja pi­tä­vät pal­ve­lut pyö­ri­mäs­sä Kau­ha­jo­el­la. He ei­vät pää­tä au­ki­o­lo­a­jois­ta, ei­vät­kä hen­ki­lös­tö­re­surs­seis­ta, mut­ta he kan­ta­vat asi­a­kas­pai­neen joka päi­vä.

Ja mie­ti­tään­pä myös it­se­äm­me. Jo­not­ta­mi­nen ei tie­ten­kään ole mu­ka­vaa, mut­ta ai­na on ole­mas­sa vaih­to­eh­to­ja. Verk­ko­pank­ki, pank­ki­kort­ti... il­man jo­not­ta­mis­ta. Jos jo­not­ta­mi­nen kas­sal­le tun­tuu ylit­se­pää­se­mät­tö­mäl­tä, mik­si em­me ko­kei­li­si näi­tä kei­no­ja? Kas­sa­pal­ve­lu on tär­keä, mut­ta ei ai­noa tapa saa­da pank­ki­a­si­at hoi­det­tua. Ja jos tie­dät toi­sen pal­ve­lun­tar­jo­a­jan jon­ka pal­ve­lut so­pi­vat si­nul­le pa­rem­min, mik­si et jo­not­tai­si mie­luum­min siel­lä?

Jos kui­ten­kin va­lit­sem­me tul­la kas­sal­le, on teh­tä­väm­me koh­da­ta ih­mi­set ih­mi­si­nä. Nuo­ri pank­ki­vir­kai­li­ja voi ol­la tu­le­vai­suu­des­sa se, joka pi­tää huo­len sii­tä, et­tä kas­sa­pal­ve­lut säi­ly­vät tääl­lä meil­lä Kau­ha­jo­el­la. Mut­ta jos hei­dän työs­ken­te­ly­ään jat­ku­vas­ti vai­keu­te­taan hau­kuil­la ja moit­teil­la, ei ole vai­kea ar­va­ta, mitä ta­pah­tuu.

Jos he vä­sy­vät ja läh­te­vät, mitä sit­ten? Us­kot­te­ko, et­tä uu­si pank­ki­kas­sa ava­taan heti huo­men­na, vai jou­dum­me­ko kaik­ki nä­ke­mään täy­sin sul­je­tut kas­sat?

Minä ve­to­an nyt mei­hin kaik­kiin: kiit­tä­kää, kan­nus­ta­kaa ja an­ta­kaa ar­vos­tus­ta niil­le ih­mi­sil­le, jot­ka te­ke­vät kaik­ken­sa ra­jal­li­sis­sa olo­suh­teis­sa. Sa­no­kaa hyvä sana, hy­myil­kää tai edes osoit­ta­kaa kär­si­väl­li­syyt­tä. Me kaik­ki tar­vit­sem­me pal­ve­lui­ta, ja työn­te­ki­jät tar­vit­se­vat mei­dän tu­ke­am­me. Ja tämä pä­tee kaik­kiin pal­ve­lui­hin mei­dän ky­läl­lä.

Jos­kus pie­nel­lä­kin ys­tä­väl­li­sel­lä eleel­lä voi ol­la suu­ri vai­ku­tus. Miet­ti­kää, mil­tä tun­tui­si ol­la työn­te­ki­jän pai­kal­la, päi­väs­tä toi­seen kuun­nel­la va­li­tuk­sia ja sil­ti yrit­tää ol­la ys­tä­väl­li­nen. Me voim­me päät­tää teh­dä toi­sin.

Ys­tä­väl­li­ses­ti,

Pän­tä­neen Rou­va