Jo­ten­kin tuo sa­na­pa­ri jää kai­ve­le­maan… An­sio ja ar­mo ei­vät oi­kein tun­nu kuu­lu­van yh­teen tai so­pi­van sa­maan lau­see­seen.

An­sio on jo­ten­kin kun­ni­al­lis­ta. Olen an­sain­nut palk­ka­ni, ase­ma­ni ja muun, min­kä eteen olen teh­nyt työ­tä. Ar­mo taas… no se on jo­ten­kin no­loa, vä­hän niin kuin ri­man ali­tus. En pys­ty­nyt, en osan­nut, en an­sain­nut tätä. Sil­lä ta­val­la tai­si ai­ka­naan men­nä myös oma vir­ka­mies­ruot­si läpi. An­taa nyt men­nä, kun ei se kum­min­kaan opi ja työl­lis­tää vain mui­ta, jos täs­sä vie­lä ta­ku­taan.

Mut­ta läh­de­tään vä­hän pa­loit­te­maan, mitä se han­ka­la sana ”ar­mo” oi­kein tar­koit­taa.

1. Ar­mo on Ju­ma­lan mie­li­suo­si­o­ta. Se läh­tee sii­tä, mil­lai­nen Ju­ma­la meil­lä on. Hän on hyvä, hän on ra­kas­ta­va. Ju­ma­la ha­lu­aa an­taa meil­le ar­mon­sa, vaik­ka ei oli­si mi­kään pak­ko.

2. Me olem­me ar­mon koh­tei­ta. Ar­mo koh­dis­tuu syyl­li­seen ja Ju­ma­lan tah­toa vas­taan rik­ko­nee­seen ih­mi­seen. Ar­mon saa sel­lai­nen, joka ta­ju­aa et­tei elä­mä ole men­nyt ihan put­keen ja et­tä en mi­ten­kään sel­viä Ju­ma­lan edes­sä ”puh­tain pa­pe­rein”. ”Hyvä ih­mi­nen” ei kai­paa ei­kä tar­vit­se ar­moa.

3. Jee­sus on se jut­tu. Il­man Jee­sus­ta meil­lä ei ole pe­las­tus­ta ei­kä ar­moa. Ju­ma­la on ar­mol­li­nen, kos­ka Jee­sus eli sel­lai­sen elä­män kuin mei­dän­kin pi­täi­si. Ja kuo­li sel­lai­sen kuo­le­man, jon­ka me an­sait­si­sim­me. Mik­si siis Ju­ma­la ar­mah­taa? Jee­suk­sen täh­den! Ke­net Ju­ma­la ar­mah­taa? Sen, joka tur­vau­tuu Jee­suk­seen!

4. Ar­mo kuu­luu kai­kil­le. Jee­sus kuo­li kaik­kien ih­mis­ten täh­den. Ylös­nou­se­muk­sel­laan hän voit­ti kaik­ki kuo­le­man ja pa­han val­lat. Ar­mo on siis tar­jol­la kai­kil­le, jot­ka sitä tar­vit­se­vat ja ot­ta­vat sen vas­taan.

5. Mi­ten saan ar­mon it­sel­le­ni? Tun­nus­ta­mal­la ja tun­nis­ta­mal­la mil­lai­nen it­se olen. Siis enem­män ja vä­hem­män mo­kan­nut ja Ju­ma­laa vas­taan rik­ko­nut. Ja tur­vau­tu­mal­la sit­ten Jee­suk­seen. Sii­hen, et­tä hän on on­nis­tu­nut kai­kes­sa sii­nä, mis­sä minä en. Jee­sus on elä­nyt Ju­ma­lan tah­don mu­kaan ja kuo­le­mal­laan so­vit­ta­nut mi­nun­kin mo­ka­ni, sun muut ju­tut, siis ne syn­nit. Sen jäl­keen saan ar­mon va­ras­sa seu­ra­ta Jee­sus­ta. Ihan sin­ne Tai­vaa­seen saak­ka.

Mer­ja Ala­pi­ha