Asuulikodin asukkaat virtuaalimatkaavat lähiympäristössä
Urheilun riemua viikkokisoissa
Kuntoportailla on käyttäjiä
Kaupunginhallituksesta neljä henkeä koulutuksen kehittämisryhmään
Tulipalo saatiin rajattua nopeasti
Traktori kaatui Topeekalla - kuljettaja tarkastettavaksi Seinäjoelle
Rekkakuski puhalsi törkeän rattijuopumuksen lukeman
Laaja sukukokous koolla Kauhajoella
Varkaat vierailivat Järvikylässä
Poliisi tutkii tapon yritystä sekä törkeää pahoinpitelyä Kauhajoella
Valmentajille ja vetäjille kiitos työstä lasten ja nuorten hyväksi
Kauhajoellakin on lasten ja nuorten harrastusten talvikautta laitettu päätösjuhlin pakettiin samaan aikaan, kun kesälajien harrastuskausi on hiljalleen alkanut.
Karhun ja muidenkin paikallisten seurojen riveissä urheilee ja liikkuu satoja lapsia ja nuoria. Kevään päättäjäistilaisuuksista on kotiin tullut iloisia nuorurheilijoita, jotka ovat saaneet palkinnon kehittymisestä syksyllä aloitetussa lajissa tai joukkuetovereitten tsemppaamisesta. Ilo palkinnosta on ollut jopa niin suuri, että pokaali on otettu yöksi sängyn viereen odottamaan uutta päivää.
Kauhajoella on maaseutukaupungiksi monipuoliset mahdollisuudet liikkumiseen ja eri lajien harrastamiseen. Liikuntapaikkoja ja -tiloja on laitettu lyöntiin niin julkisella kuin yksityisellä rahalla.
Harrastamisen puitteista huolehtiminen on tärkeää, mutta erityisen suuren kiitoksen ansaitsevat ne lukuisat vapaaehtoiset nuoret ja aikuiset, jotka vetävät, valmentavat ja opettavat seurojen ja jaostojen riveissä lasten ja nuorten ryhmiä ja joukkueita. Ilman heitä monella lapsella ja nuorella ei olisi mahdollisuutta saada lentopallo-, koripallo-, voimistelu-, jalkapallo-, pesäpallo-, cheerleading- tai yleisurheilukärpäsen puremaa - oppia lajien salaisuuksia ja joukkuehenkeä sekä kehittää taitojaan. Joukkueenjohtajat, valmentajat ja muut vapaaehtoiset - teette arvokasta kasvatustyötä omalla sarallanne, kiitos.
On myös hienoa, että tulevaisuuden sukupolvien hyväksi on löytynyt taloudellista tukea kaupungilta, yrityksiltä ja muilta yksityisiltä toimijoilta. Lasten ja nuorten harrastamiseen sijoitetut tukieurot maksavat itsensä henkisenä ja fyysisenä hyvinvointina takaisin.
Tuomas Koivuniemi
Aiheesta lisää:
Lentopalloilijat kokoontuivat kauden päätöstilaisuuteensa
Asuulikodin asukkaat virtuaalimatkaavat lähiympäristössä
Urheilun riemua viikkokisoissa
Kuntoportailla on käyttäjiä
Kaupunginhallituksesta neljä henkeä koulutuksen kehittämisryhmään
Tulipalo saatiin rajattua nopeasti
Traktori kaatui Topeekalla - kuljettaja tarkastettavaksi Seinäjoelle
Rekkakuski puhalsi törkeän rattijuopumuksen lukeman
Laaja sukukokous koolla Kauhajoella
Varkaat vierailivat Järvikylässä
Poliisi tutkii tapon yritystä sekä törkeää pahoinpitelyä Kauhajoella