Kokon Hovi avautuu uusien omistajien käsissä
Pääkirjoitus: Yksikin kouluväkivaltatapaus on liikaa
150 kivimäkeläistä tapasi toisensa
Kuusikymppinen Vesa Ojala on 103-vuotiaan yrityksen neljäs vetäjä
Kaksi SM-kultaa ampumasuunnistuksesta
Ulosajo vaati kuljettajan hengen Aronkylässä
Tapon yritys yksityisasunnossa Kauhajoella
Kauhajoelle Eurojackpotista iso voitto
Kysy, me etsimme vastauksen: Matkahuollon hylätyt linja-autot
Vahingontekijät korjasivat jälkensä
Pääkirjoitus: Rumat talven jäljet pois luonnosta
Luonto herää parhaillaan talven horroksesta. Muuttolinnut ovat palanneet suurina parvina ja pikkulinnut laulavat pihapuissa.
Leskenlehdet pukkaavat läpi kellastuneiden heinien sekä lumet sulavat puroihin ja jokiin. Kevään merkit ja valo sytyttää ihmisetkin toimintaan ja työhön.
Valitettavasti kevään tulo paljastaa myös talven jäljet ja teot. Ojissa ja tienpientareilla on jos jonkinlaista roskaa ja ongelmajätettä, joita on talven aikana heitelty autojen ikkunoista tai muuten liikkuessa pois. Ihmiset eivät ole malttaneet viedä tai kantaa jätteitä kotiroskikseen tai julkisiin keräyspisteisiin.
Yleisradio käynnisti toista viikkoa sitten Miljoona roskapussia -kampanjan, jonka tavoitteena on kahden kuukauden aikana siivota ympäristöä roskista ja jätteistä. Verkkosivuillaan julkisen palvelun mediayhtiö kertoo, että mukana on 160 kuntaa ja lukuisa määrä eri järjestöjä. Suupohjan kunnat ja Kurikka eivät vielä ole ilmoittautuneet mukaan ympäristökampanjaan, mutta Kaskinen ja Kristiinankaupunki ovat.
Ei huolenpito luonnosta toki kampanjaa tarvitse. Nyt, kun kevätsäät innostavat kansaa liikkumaan kävellen tai pyörälllä lähiluonnossa, kannattaa ottaa roskapussi mukaan. Jos roskia tai jopa ongelmajätteitä tulee reitin varrella vastaan, poimitaan ne pois ja viedään jäteastioihin tai kierrätyspisteisiin. Tällainen toiminta on hyötyliikuntaa parhaimmillaan.
Tuomas Koivuniemi
Kokon Hovi avautuu uusien omistajien käsissä
Pääkirjoitus: Yksikin kouluväkivaltatapaus on liikaa
150 kivimäkeläistä tapasi toisensa
Kuusikymppinen Vesa Ojala on 103-vuotiaan yrityksen neljäs vetäjä
Kaksi SM-kultaa ampumasuunnistuksesta
Ulosajo vaati kuljettajan hengen Aronkylässä
Tapon yritys yksityisasunnossa Kauhajoella
Kauhajoelle Eurojackpotista iso voitto
Kysy, me etsimme vastauksen: Matkahuollon hylätyt linja-autot
Vahingontekijät korjasivat jälkensä
Puistotie 25, KAUHAJOKI
Avoinna:
ma - pe 9-15
(06) 2357 100
etunimi.sukunimi(at)kauhajoki-lehti.fi
ilmoitus (at)kauhajoki-lehti.fi
toimitus(at)kauhajoki-lehti.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.