Ukrainalaisäidille ja -pojalle Kauhajoella on kaikki mitä tarvitsee
Lukijan runo: Hiljainen Äitienpäivä
Hartauskirjoitus: Jumalan kansan koti-ikävä
Sokurisakset
Rakennuslinjalta 1984-85 valmistuneet kokoontuivat
ABC:n tontilla kaksi nosturia torstaina päivällä
Palokunta sai lauantai-iltana palohälytyksen lapsiperheen kotiin
Kauhajoen poliisiasema auki vain ajanvarauksella
Anna Syrjänen on twerkin suomenmestari
Kadonnut kauhajokelaisnainen löydettiin
Pääkirjoitus: Karhubasket on osoittanut yhteishengen voiman
Uuden Korisliiga-kauden alkuun on aikaa kaksi ja puoli viikkoa.
Kauhajoen Karhubasket aloittaa liigamestaruuden metsästämisen vierasottelulla Uudenkaupungin Korihaita vastaan lokakuun ensimmäisenä tiistaina. Ensimmäinen kotiottelu pelataan IKH Areenalla neljä päivää myöhemmin lauantaina.
Ennen kotimaisen liigakauden alkua kauhajokiset matkustavat nyt kuun lopussa Turkkiin, missä joukkue osallistuu BCL:n eli koripallon Mestarien liigan karsintoihin.
Kauhajoella on viime vuosina totuttu koripallomenestykseen. Urheilijat ja valmentajat ovat luonnollisesti menestyksen tekijöitä, mutta yhtä tärkeä rooli koripallomenestyksen rakentamisessa on ollut liigaseuran vastuunkantajilla ja taustaryhmän jäsenillä unohtamatta lukuisia talkoolaisia ja faneja. Koripallomenestys on tuonut alueellemme tunnettuutta, luonut uutta elinvoimaa ja investointejakin. Jälkimmäisestä on hyvä esimerkki Petri Suokkaan visioima ja johdolla toteutettu ja vuosi sitten valmistunut IKH Areena.
Karhubasket on osoittanut, että yhteisillä tavoitteilla ja yhteishengellä saadaan isoja asioita aikaan.
Tuomas Koivuniemi
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Kauhajoen tavoitteena on lähivuosina taistella aina liigamestaruudesta
Kauhajokisille harjoitusotteluista voitto ja tappio
Karhubasketin pelaajat vauhdissa treenipeleissä - katso kuvat
Ukrainalaisäidille ja -pojalle Kauhajoella on kaikki mitä tarvitsee
Lukijan runo: Hiljainen Äitienpäivä
Hartauskirjoitus: Jumalan kansan koti-ikävä
Sokurisakset
Rakennuslinjalta 1984-85 valmistuneet kokoontuivat
ABC:n tontilla kaksi nosturia torstaina päivällä
Palokunta sai lauantai-iltana palohälytyksen lapsiperheen kotiin
Kauhajoen poliisiasema auki vain ajanvarauksella
Anna Syrjänen on twerkin suomenmestari
Kadonnut kauhajokelaisnainen löydettiin