Vie­tin vii­kon lo­mail­len au­rin­gos­sa ja läm­mös­sä. Pit­kän ja pi­me­än tal­ven jäl­keen kir­kas au­rin­gon­va­lo tun­tui ih­meel­li­sen iha­nal­ta ja ener­gi­soi­val­ta.

Ai­van kuin koko keho oli­si kyt­ket­ty kiin­ni vir­ta­läh­tee­seen ja akut la­dat­tu täy­teen. Va­lol­la on niin suu­ri voi­ma; vir­kis­tä­vä vai­ku­tus ke­hol­le ja mie­lel­le.

Ko­to­na Suo­mes­sa kyl­mät tal­vi­pak­ka­set jat­ku­vat, mut­ta on iha­naa huo­ma­ta, kuin­ka tääl­lä­kin men­nään jo ko­vaa kyy­tiä ke­vät­tä koh­ti. Au­rin­ko nou­see päi­vä päi­väl­tä kor­ke­am­mal­le ja va­lon mää­rä li­sään­tyy. Päi­vä on pi­den­ty­nyt jou­lus­ta jo yli kol­mel­la tun­nil­la!

Luon­nos­ta­kin al­kaa taas kuu­lua ää­niä tal­ven hil­jai­suu­den jäl­keen. Ti­ai­set vi­ser­tä­vät jo aa­mui­sin. Nii­den vies­ti on sel­vä: Ke­vät saa­puu!

Reet­ta Pit­kä­kos­ki