Kyl­män ja sa­tei­sen al­ku­ke­sän ai­ka­na kuu­lui mo­nen suus­ta huo­kaus, tu­li­si­pa jo se läm­pö! Kesä ei tun­tu­nut ke­säl­tä, kun au­rin­ko ei pais­ta­nut ei­kä ul­ko­na tar­jen­nut short­seil­la.

Kun läm­pöä vih­doin saa­tiin, kaik­ki oli­vat tyy­ty­väi­siä. On­ni ja au­tuus kes­ti het­ken. Kun­nes tuli lii­an kuu­ma. Koko ajan oli hiki, ei­kä vii­len­nys­tä löy­ty­nyt mis­tään. Pu­hu­mat­ta­kaan hel­teis­tä hul­laan­tu­neis­ta paar­mois­ta, jot­ka is­ki­vät kimp­puun vä­lit­tö­mäs­ti, kun yri­tit ha­keu­tua jon­ne­kin puus­ton var­joon. Tu­li­si­pa jo se sade!

Ih­mis­luon­nol­le on tyy­pil­lis­tä, et­tä kai­paam­me ai­na sitä, mitä juu­ri nyt ei ole saa­ta­vil­la. Jo­tain, mitä meil­tä puut­tuu. Har­voin huo­maam­me py­säh­tyä naut­ti­maan sii­tä, mitä meil­lä on täs­sä ja nyt.

Pie­niä ilon ai­hei­ta ja on­nea tuot­ta­via asi­oi­ta kui­ten­kin löy­tyy ai­na, kun vain tie­toi­ses­ti et­sim­me nii­tä ja kes­ki­tym­me nii­hin. Ke­sän va­los­ta ja va­paa-ajas­ta voi naut­tia, vaik­ka au­rin­ko ei pais­tai­si. Toi­si­naan vil­la­su­kat ja­las­sa sa­teen kuun­te­le­mi­nen­kin on mu­ka­vaa.

Vaik­ka nyt hi­os­taa, koi­te­taan kes­tää, ei tämä kau­an enää jat­ku. Pian on syk­sy, jol­loin kai­paam­me jo lun­ta, ja tal­ven pak­ka­sis­sa vie­lä unel­moim­me täs­tä läm­mös­tä.

Reet­ta Pit­kä­kos­ki