Älvsbytalo lopettaa talopakettien myynnin Suomessa
Kauhajoen kamarikuoron juhlakonsertti tarjosi katsauksen historiaan
Poliisi otti Aronkylän asemiehen kiinni
Hannu Samppalalle kultaa, nuoret nostajat SM-kisoihin
Asemies Aronkylässä – Karhuryhmä paikalla
Asemies Aronkylässä – Karhuryhmä paikalla
Tukkirekka ratsattiin Harjankylässä
Harju-Heikkilän perhe lomailee Dubaissa epätietoisuudessa
Yksinäinen susi liikkui lauantaina Kauhajoen keskustan tienoilla
Konsta Mastomäki on Karhubasketin ensi kauden päävalmentaja
Näkökulmia: Äidinkielen osaaminen on lukutaidon perusta
Tänä vuonna vietetään Kotimaisten kielten keskuksen eli Kotuksen 50-vuotisjuhlavuotta. Kotuksen mukaan kieli on myös osa huoltovarmuutta, josta näinä päivinä puhutaan paljon.
Kotuksen johtajan ja opetus- ja kulttuuriministerin yhteisessä tiedotteessa sanotaan, että kieli mahdollistaa ihmisten välisen vuorovaikutuksen, yhteisöllisyyden luomisen, kulttuuriperinnön säilymisen sekä tieteen ja taiteen kehittymisen. Kielitaito, kielitieto ja kielitietoisuus luovat vankan pohjan menestyvälle yhteiskunnalle.
Kieltä työkseen käyttävän sydäntä särkee, kun näkee, että etenkin kirjallinen kielitaito on rapautumassa. Välimerkkien käyttö on vähentynyt, jolloin teksti on hankalaa lukea ja väärinymmärryksiä tulee.
Työelämässäkin tarvitaan kielitaitoa, varsinkin töitä haettaessa. Nuoret eivät nykyään halua tai uskalla soittaa yritykseen, johon toivovat pääsevänsä. Kuitenkin soitto tai fyysinen käynti yrityksessä kertoo ihmisestä jo paljon.
Tiedotteessa sanotaan, että äidinkieli on sydämen, tunteiden, identiteetin ja ajattelun kieli, johon kiinnitymme erityisellä tavalla. Kouluissa opetetaan vieraita kieliä. Aina niiden oppiminen ei ole helppoa, mutta ”kielivarannon kehittymisen kannalta on olennaista pystyä käyttämään kaikkia kieliä, niitäkin, joita ei osaa vielä kovin hyvin. Uuden kielen oppii parhaiten käytössä.”
Meillä englanti on raivannut tietä suomen kieleltä. Kuitenkin suomi on meidän oma kielemme, joka ansaitsee arvostuksen.
Pidetään kieltämme arvossa!
Päivi Lahti-Kuusisto