Jari-Pek­ka Lai­tio-Ra­mo­ne, teks­ti ja ku­vat

Kes­ki­viik­ko­na 18. ke­sä­kuu­ta al­ka­vas­sa Num­mi­roc­kis­sa näh­dään nel­jän päi­vän ai­ka­na lä­hes 50 esiin­ty­jää. Fes­ti­vaa­lin tuo­reim­mat kiin­ni­tyk­set ovat Stra­to­va­rius ja Ends­tand. Tä­män ju­tun lo­pus­sa ar­vi­oi­daan Ales­tor­min, Ce­me­te­ry Sky­li­nen ja Ha­vuk­ruu­nun le­vyt.

Num­mi­roc­kiin tu­lon­sa pe­rui kak­si yh­dys­val­ta­lai­syh­ty­et­tä. Cat­t­le De­ca­pi­ta­ti­on pe­rui koko Eu­roo­pan kier­tu­een­sa ter­veys­syi­den vuok­si, ja Signs Of The Swarm keik­kan­sa il­mai­lu­a­lan lak­ko­va­roi­tuk­siin ve­do­ten. Pro­moot­to­ri Tero Vier­to­la sai kiin­ni­tet­tyä nii­den ti­lal­le po­wer me­tal -suu­ruus Stra­to­va­riuk­sen ja hard­co­re­jy­rä Ends­tan­din, joka tou­ko­kuus­sa pa­la­si la­voil­le 15 vuo­den tau­on jäl­keen.

Stra­to­va­rius esiin­tyi Num­mi­roc­kis­sa en­sim­mäi­sen ker­ran jo vuon­na 1995.

– Kävi to­del­la hyvä säkä, et­tä tämä oli ke­sän ai­noa va­paa vii­kon­lop­pu. Num­mi­rock on le­gen­daa­ri­nen ko­ti­maan fes­ta­ri, jos­sa on tä­nä­kin vuon­na me­tal­lia tosi laa­jal­la skaa­lal­la. Meil­lä on ol­lut ai­na Num­mi­roc­kis­sa hem­me­tin haus­kaa, ja eri­tyi­sen hie­noa on se, mi­ten po­ru­kat kuun­te­le­vat kaik­kia ta­sa­puo­li­ses­ti huo­li­mat­ta sii­tä mitä me­tal­lin la­jia on la­val­la, so­lis­ti Timo Ko­ti­pel­to sa­noi.

Al­la on le­vy­ar­vio kol­men Num­mi­roc­kiin tu­le­van yh­ty­een al­bu­mis­ta.

Ales­torm: The thun­der­fist chro­nic­les.

Num­mi­roc­kin yk­si pää­yh­ty­eis­tä on mo­nel­le skot­lan­ti­lai­nen Ales­torm, joka esiin­tyy pää­tös­päi­vä­nä pää­la­van toi­sek­si vii­mei­se­nä yh­ty­ee­nä. Ales­torm oli Num­mi­jär­vel­lä vie­lä ”kak­kos­la­van ta­son” bän­di, kun se oli vie­rai­lul­la edel­lis­ker­ran 2018. Ylei­sö sai sil­loin sel­ke­äs­ti eri ta­val­la ai­kaan vil­liä fii­lis­tä kuin esi­mer­kik­si mitä ko­e­taan syn­kem­mil­lä voi­ma­me­tal­lia tar­jo­a­vil­la mu­siik­ki­kei­koil­la. Nyt uu­den­kin The thun­der­fist chro­nic­les -al­bu­min pe­rus­teel­la Ales­torm kes­kit­tyy ener­gi­aan.

Ke­sä­kuus­sa il­mes­ty­nyt levy tar­jo­aa jäl­leen pal­jon vaih­te­le­vuut­ta. Ales­torm hal­lit­see sen, et­tä pa­la­set py­sy­vät kap­pa­leis­sa koos­sa, vaik­ka tun­nel­mat ja tyy­lit muut­tu­vat niis­sä no­pe­a­tah­ti­ses­ti­kin. Esi­mer­kik­si Fro­zen piss 2 -bii­si on pää­o­sin enem­män roc­kis­ti kuin me­tal­lis­ti ra­juh­ko. Sii­nä on muun mu­as­sa pu­hal­lin­soit­ti­mia, pit­käh­kö ki­ta­ra­soo­lo, öri­nä­lau­luo­suus sekä kak­si nai­sen herk­kää me­lo­dis­ta lau­lu­pät­kää.

Bii­seis­sä on kan­san­mu­siik­ki­tun­nel­mia esi­mer­kik­si sitä kaut­ta, et­tä le­vyl­lä kuul­laan viu­lua ja kam­pi­lii­raa. Viu­lu vä­rit­tää soi­tan­nol­li­ses­ti so­pi­vas­ti Hy­pe­ri­on om­ni­rif­tiä, joka al­kaa sekä soi­tan­nol­li­ses­ti et­tä lau­lul­li­ses­ti ras­kaas­ti. Sit­ten meno muut­tuu sii­nä me­lo­di­sek­si. Rä­vä­käm­pi on koko kes­ton­sa ajan Kil­led to de­ath by pi­ra­cy. Ba­na­na puo­les­taan al­kaa tie­tyil­tä osin 1990-lu­vun ja vuo­si­tu­han­nen alun me­tal­li­mei­nin­gil­lä, mut­ta sit­ten se muo­tou­tuu rock­poh­jai­sek­si. Sen ja use­an muun­kin kap­pa­leen sa­noi­tuk­sis­sa on jäl­leen esil­lä me­ri­ros­vo­tee­ma. Se on yk­si yh­ty­een ta­va­ra­mer­keis­tä.

Ce­me­te­ry Sky­li­ne: Nor­dic got­hic.

Olin erit­täin iloi­ses­ti häm­men­ty­nyt ja yl­lät­ty­nyt, kun kuu­lin uu­des­ta suo­ma­lais-ruot­sa­lai­ses­ta Ce­me­te­ry Sky­li­ne -bän­dis­tä. Ai­kaan­sa ovat saa­neet jär­jes­tet­tyä yh­teen so­lis­ti Mi­ka­el Stan­ne, rum­pa­li Vesa Ran­ta, kos­ke­tin­soit­ta­ja San­te­ri Kal­lio, ki­ta­ris­ti Mar­kus Van­ha­la ja ba­sis­ti Vic­tor Brandt. Jos mai­nit­see mies­ten ny­kyi­siä tai en­ti­siä bän­de­jä, on Stan­ne kym­me­nien vuo­sien ajal­ta tut­tu esi­mer­kik­si Dark Tran­quil­li­tys­ta ja Ham­mer­fal­lis­ta, Ran­ta Sen­ten­ce­dis­tä ja The Man-Ea­ting Trees­tä, Kal­lio Amorp­hik­ses­ta, Van­ha­la Om­nium Gat­he­ru­mis­ta ja In­som­niu­mis­ta sekä Brandt Dim­mu Bor­gi­ris­ta.

Bän­din Nor­dic got­hic -de­byyt­ti on eh­dot­to­mas­ti joi­ta­kin as­tei­ta ke­vy­em­pi kuin mitä odot­tai­si, kun miet­tii bän­din jä­sen­ten his­to­ri­aa. Goot­ti­mää­ri­tel­män saa ku­kin teh­dä it­se. Mis­sään vai­hees­sa ei esi­mer­kik­si so­lis­ti Stan­ne läh­de lau­lus­saan ve­tä­mään pe­rin­teis­tä goot­ti­sy­vyyt­tä tai ra­ju­ja öri­nä­o­suuk­sia, ei­vät­kä soit­ta­jat vedä pai­nos­ta­via tai synk­kään goot­tiin liit­ty­viä tyy­le­jä. Al­bu­min Nor­dic got­hic -nimi on siis hä­mää­vä. Levy on esi­mer­kik­si enem­män vah­vaa roc­kia kuin goot­ti­me­tal­lia tai he­viä. Le­vyn os­ta­neis­ta Sen­ten­ced- ja Dark Tran­quil­li­ty -dig­ga­reis­ta var­mas­ti löy­tyy pet­ty­nei­tä, mut­ta vii­sik­ko luo ko­ko­nai­suu­den, jon­ka kap­pa­le­ta­so on hyvä.

Kan­si­leh­tiä tut­kies­sa huo­maa, et­tä Stan­ne on teh­nyt kaik­ki sa­noi­tuk­set ja sä­vel­lys­ten ta­ka­na ovat ki­ta­ris­ti Van­ha­la ja kos­ke­tin­soit­ta­ja Kal­lio. Kum­pi­kin on teh­nyt vii­si sä­vel­lys­tä. Vas­tuu kah­del­le eri­tel­len on toi­mi­va rat­kai­su. Il­man le­vy­jen kan­sien kat­so­mis­ta ar­vaa kos­ke­tin­soit­ta­ja Kal­li­on sä­vel­lyk­sek­si sy­väl­tä kos­ket­ta­van When si­len­ce spe­aks -bal­la­din, kun kos­ket­ti­met nos­te­taan sii­nä tär­ke­ään roo­liin.

Ki­ta­ris­ti Van­ha­la saa nos­taa ki­ta­ra­tai­tu­ruut­taan esiin use­am­mas­sa kap­pa­lees­sa, ku­ten puo­li­no­pe­as­sa In dark­ness -bii­sis­sä. Sii­nä hie­no me­lo­di­nen ki­ta­ra­soo­lot­te­lu kes­tää jäl­ki­puo­lis­kol­la 40 se­kun­tia. Sitä seu­raa­vas­ta Vi­o­lent stor­mis­ta pi­dem­män soo­lot­te­lun oli­si voi­nut jät­tää pois, sil­lä se oli­si toi­mi­nut il­man sitä täy­sin suo­ra­vii­vai­se­na ve­to­na pa­rem­min. Sii­nä pää­o­sas­sa ovat tun­teik­kaat ja voi­mal­li­ses­ti kas­va­vat osuu­det. Sii­nä al­kaa kol­men mi­nuu­tin jäl­keen luon­te­vas­ti jä­ri­se­vä soi­tin­vyö­ry­tys, kun­nes Stan­ne pa­laut­taa il­ma­pii­rin ke­vyi­siin me­lo­di­oi­hin, en­nen vyö­ry­tyk­seen pa­luu­ta. Vii­si­mi­nuut­ti­nen kap­pa­le on upea ko­ko­nai­suus.

Nor­dic got­hic ei si­säl­lä heik­ko­ja kap­pa­lei­ta tai pet­ty­myk­siä. Kym­me­nien kuun­te­lu­ker­to­jen jäl­keen upeim­pa­na kap­pa­lee­na erot­tuu mui­den yli kos­ke­ti­nint­rol­la al­ka­va Ne­ver look back. Sii­nä Stan­nen lau­lun kos­ket­ta­vuus ja kaik­ki inst­ru­men­tit ovat ta­sa­pai­nos­sa niin, et­tä kap­pa­le nou­see le­vyl­tä pu­hut­te­le­vim­mak­si.

Ha­vuk­ruu­nu: Ta­vast­land.

Ha­vuk­ruu­nu on oma­pe­räi­nen ja tai­ta­va ne­lik­ko. Kol­man­nen ker­ran Num­mi­roc­kis­sa soit­ta­va ja suo­mek­si lau­la­va yh­tye mää­rit­tää tyy­lik­seen black sekä folk me­tal­lin.

Svart Re­cord­sin jul­kai­se­ma Ha­vuk­ruu­nun nel­jäs al­bu­mi Ta­vast­land on erit­täin on­nis­tu­nut ko­ko­nai­suus. Sa­noi­tuk­sia ja pää­lau­luo­suuk­sia huo­mi­oi­mat­ta Ha­vuk­ruu­nua ei voi luo­ki­tel­la ran­kak­si black me­tal­lik­si. Se on ran­kan he­vin ja black me­ta­lin yh­dis­tel­mä. Ai­no­as­taan seit­se­mäs kap­pa­le Kun veri se­koit­tuu lu­meen sekä Ha­vuk­ruu­nu ja sa­teen­var­jo me­ne­vät ko­ko­nai­suuk­si­na pää­o­sin black me­tal -ka­te­go­ri­aan. Pää­a­si­as­sa ne tar­jo­a­vat voi­mal­li­sia ja ag­g­res­sii­via osuuk­sia, mut­ta niis­sä on myös mal­til­li­sem­pia vä­li­o­sia ja hen­gäh­dys­tau­ko­ja. Ta­vast­land tar­vit­see tuol­lai­set rai­dat. Oli­si eh­kä kui­ten­kin ol­lut hyvä kuul­la vie­lä yk­si noi­ta as­tet­ta tiu­kem­pi ry­pis­tys, jos­sa ei ole yh­tään pit­kää ti­lut­te­luo­suut­ta.

Ylei­ses­ti Ha­vuk­ruu­nu yl­lät­tää. Noin vii­den­tois­ta kuun­te­lu­ker­ran jäl­keen Ta­vast­land an­taa kii­tol­li­sia tun­te­muk­sia. Mo­nia saat­taa yl­lät­tää sekä en­sim­mäi­ses­sä et­tä vii­mei­ses­sä bii­sis­sä ole­va int­ro. Kum­pi­kin int­ro lu­e­taan van­ha­tun­nel­mai­sel­la ra­di­oää­nel­lä. Kan­ta-Hä­mees­sä vuon­na 2013 pe­rus­tet­tu bän­di ker­too, et­tä Ta­vast­land ker­too sii­tä, kuin­ka vuon­na 1237 Hä­meen maas­sa nous­tiin ka­pi­naan Kris­tuk­sen kirk­koa vas­taan, ja kuin­ka pa­pit ajet­tiin alas­ti pak­ka­seen kuo­le­maan.

My mi­se­riis fen­no­rum -pää­tös­bii­sin pu­heint­ros­sa on muun mu­as­sa hä­mä­läis­ten mies­ten kan­san­nou­suis­ta ja ka­pi­nois­ta. Jos oi­kein saa sel­vää, lau­su­taan Kuo­le­ma­ton lau­lun­hen­ki -avaus­kap­pa­leen alus­sa puo­les­taan näin: ”Se mikä on Suo­men kan­sas­sa van­ha­kan­tais­ta, se on hä­mä­läis­tä, mis­tä ja mil­loin he ovat tul­leet, sitä he ei­vät vie­lä­kään suos­tu ker­to­maan. Sil­lä yh­tä kau­an kuin tai­vas on sei­so­nut pai­kal­laan Poh­jan­pe­rän yl­lä, yh­tä kau­an ovat hä­mä­läi­set ol­leet ro­te­van har­va­pu­hei­sia, kan­ke­an va­kaa­mie­li­siä, har­te­van it­se­pin­tai­sia, kes­tä­vän hi­tai­ta. Ja he ve­ti­vät hen­keen­sä nuo­ti­o­tu­len sa­vua ja sa­noi­vat toi­sil­leen, täl­lai­sel­ta hai­see va­paus.”

Int­ron jäl­keen seit­se­män­mi­nuut­ti­ses­sa avaus­te­ok­ses­sa al­kaa puo­li­rank­ka me­tal­li. Sitä ra­ken­ne­taan bii­sis­sä muu­ta­mal­la tui­mem­mal­la tyy­lil­lä en­nen kuin al­kaa blast beat -rum­pu­tu­li­tus. Var­si­nai­nen en­sim­mäi­nen lau­luo­suus kuul­laan kap­pa­lees­sa va­jaan kol­men mi­nuu­tin koh­dal­la. Se on black me­tal -hen­kis­tä, mut­ta taus­ta­lau­lut ovat me­lo­di­sia.

Kuo­le­ma­ton lau­lun­hen­ki si­säl­tää muun mu­as­sa ki­ta­ris­til­ta ti­lut­te­lu- ja soo­lo-osuuk­sia. Tu­lee tun­ne, et­tä Ha­vuk­ruu­nu ha­lu­aa heti avaus­bii­sis­sä esi­tel­lä mo­ni­puo­li­suut­taan. Ha­vuk­ruu­nu ja sa­teen­var­jo -kol­mos­kap­pa­lees­sa on alus­sa 45-50 se­kun­tia tiuk­kaa blast beat -rum­pu­ty­ki­tys­tä ja sit­ten jat­kuu ty­ki­tyk­sen pääl­le pit­kään black me­tal -hen­ki­nen lau­lu en­nen kuin tu­lee peh­men­tä­viä osuuk­sia. Vaik­ka tu­lee yk­si rau­hal­li­sam­pi vä­li­o­sa, kuo­ro-osuus sekä ti­lut­te­lua, ne ei­vät pu­ris­ta pois Ha­vuk­ruu­nu ja sa­teen­var­jo -te­ok­sen ra­juu­den ko­ko­nais­tun­tua.

Mai­nit­tua folk-hen­keä voi löy­tää le­vyl­tä esi­mer­kik­si akus­ti­sen ki­ta­ran käy­töl­lä, ku­ten Ta­vast­land-ni­mik­ko­kap­pa­le al­kaa pit­käl­lä akus­ti­sen ki­ta­ran osuu­del­la.