Allan Anttila oli sotakesän 1944 sankari
Aarne Ahola oli rohkea ja neuvokas johtaja
Mikon käsissä syntyvät kutimet ja lasityöt
Uuden lukion urakkasopimus allekirjoitettiin
Lukijoilta: Elämä ennen Joulua ja sen jälkeen!
Susi kiersi miestä ja koiraa
Kolmen auton kolari Aronkylässä
Koira hyökkäsi lapsen kimppuun - omistajaa epäillään rikoksista
Aronkylän mopomiitissä törmäillyttä epäillään kolmesta rikoksesta
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä
Marjaretki voi olla aarteenetsintää
Koronaviruspandemian aikana retkeily ja lähimatkailu ovat kasvattaneet suosiotaan. Kauhajoella on tunnetusti monipuolisesti erityyppisiä luontokohteita, kuten retkelle voi suunnata vaikka Katikankanjoniin, Laitasaareen, Lauhanvuoren kansallispuistoon, Paholuomaan, Sikarämäkälle tai Ylimysjärvelle.
Monet kohteet ovat helppokulkuisia lapsillekin. Nyt marjastuskauden aikana voi luontoretkestä tehdä kivana lisänä vaikka ”aarteenetsinnän”, kun lasten kanssa etsii hyvää marjapaikkaa tai näyttää kuvan kasvista, jota voi etsiä yhdessä. Päivän päätteeksi aarteenetsinnän tuloksia voi hyödyntää, jos leipoo muun muassa mustikkapiirakan. Lakkakausi on jo pitkälti ohitse, mutta mustikoiden poimintaa voi vielä jatkaa useita viikkoja. Halla ei suuremmin kiusannut mustikkaa kukinta-aikaan. Se osaltaan varmisti marjojen kehittymisen. Puolukoiden keräily on vasta edessä.
Pienellä mielikuvituksella ja suunnittelulla luontoretken saa pidennettyä retkeilyviikonlopuksi. Samalla saa miniloman arjen kiireistä, kun ottaa mukaan telttavarusteet ja makuupussit. Lähellä on myös luontokohteita, joihin on lyhyt matka pyöräillä. Retkellä voi miettiä sitä, miten onnekkaita me olemme, kun meitä ympäröi puhdas luonto. Monimuotoista luontoa on hyvä muistaa vaalia ja kunnioittaa.
Jari-Pekka Laitio-Ramone