Lukijoilta: Yksinkertaisia ohjeita tiealueiden lumitöihin
Kauhajoki aloitti ylemmän loppusarjan voitolla
Kaupungilta tukea nuorille 4H-yrittäjille
"Serres saa niin pääomaa kuin osaamista kasvua varten"
Hyvinvointialueen vastine Päntäneen koulu -uutisointiin
Lukijoilta: Yksinkertaisia ohjeita tiealueiden lumitöihin
Sen ymmärrän täysin, että tienalueen lumen aurauksen yhteydessä tonttiliittymien kohdalle syntyy ”lumivalli”.
Mutta sitä en ymmärrä, että samainen lumenauraaja ”tamppaa” sen lumivallin traktorillansa kääntyillessään tien kääntöpaikalla. Appa, kun sen toimenpiteen tekee suojalumella iltamyöhään tai aamuyöstä ja sitten tuleekin pakkanen ennenkuin tontin omistaja on ehtinyt kolaamaan sohjoisen lumivallin; on siinä naurussa pitelemistä, kun sitä jäätä yrittää poistaa, että pääsisi autolla liikenteeseen.
Olisi kohtuullista minimissään aurata lumesta se osa tiealueesta, jota lumitöitä tehdessään käyttää. Ja kai niillä oranssisilla aurauskepeilläkin luulisi olevan joku viitteellinen merkitys aurattavasta alueesta.
Edellä mainittujen yksinkertaisten ohjeiden noudattamisella on merkitystä eritoten ns. pussikatujen kääntöpaikkojen tonttiliittymille ja myös postinjakajille.
Pussikadun päässä asuja