Kauppojen Kauhajoki sai uuden ilmeen
Kadonnut kauhajokelaisnainen löydettiin
Korisliigakausi saatiin päätökseen tiistaina
Rahim tutustuu työelämään Kauhajoki-lehdessä
Karhubasket-kapteeni Joona Hakamaan mukaan pettymys laantuu vähitellen
ABC:n tontilla kaksi nosturia torstaina päivällä
Palokunta sai lauantai-iltana palohälytyksen lapsiperheen kotiin
Kauhajoen poliisiasema auki vain ajanvarauksella
Anna Syrjänen on twerkin suomenmestari
Katso tästä Kauhajoen uuden kaupunginvaltuuston jäsenet
Lukijoilta: Tuotantoeläimet ja sudet huono yhdistelmä
Susien määrä ja käyttäytyminen on aiheuttanut alueellamme huolta jo pitkään. Viimeaikaiset tapahtumat ja vahingot lammas- ja turkistiloilla ovat ylittäneet sekä taloudellisen että sosiaalisen kestävyyden rajat.
Sudella on alueellamme runsaat riistavarat käytettävissä ja onkin aivan mahdollista elää rinnakkain suurpetojen kanssa. Tämänhetkinen tilanne, joka ei salli kannanhoidollista metsästystä, on aiheuttanut susien ihmisarkuuden katoamisen seurauksena jatkuvat pihakäynnit ja kotieläinvahingot. Tämän lisäksi myös harraste-eläimet ovat jatkuvassa vaarassa.
Tilanteessa tulee huomioida myös jo tehtyjen toimenpiteiden riittämättömyys. Petoaidat tai erilaiset karkotuslaitteet eivät ole vahinkoja estäneet.
Jurvan ja sen lähialueella vahinkoa aiheuttaneen lauman harventaminen ei ole kostotoimi, vaan tulevien vahinkojen rajoittamista. Tämän lisäksi se palauttaisi alueen asukkaiden uskoa viranomaistoimintaan ja mahdollistaisi jatkossakin luonnon monimuotoisuuden kannalta elintärkeän laiduntamisen.
MTK-Etelä-Pohjanmaan johtokunta toivookin viranomaisten toimivan alueella aktiivisesti vahinkojen vähentämiseksi ja myöntävän haetun poikkeusluvan hakijoille muutaman vahinkoa aiheuttavan suden kaatamiseen. Muualla Suomessahan saa virka-apua jo luonnonsuojelualueeltakin suden karkottamiseen. Toivottavasti eivät karkota kyseistä sutta lammaslaitumille.
MTK Etelä-Pohjanmaan johtokunta