Oli 40-lu­vun lop­pu­puo­li, kun me -38, -39 ja 40-syn­ty­neet ky­län poi­ka­po­ruk­ka pa­la­sim­me kan­sa­kou­lus­ta ko­tiin.

Muis­tan vie­lä pai­kan­kin, kun kes­ken poi­ka­po­ru­kan jut­te­lun, joku sa­noi: ”Kuin­ka mei­dän käy, jos rys­sä hyök­kää?”. Häm­men­nys val­ta­si mei­dät.

Me olim­me kuin kuin pe­läs­ty­nyt var­pus­par­vi. It­se sa­noin, et­tä ta­pel­laan vas­taan. Se am­mut­tiin heti alas kuin muut­kin vas­taa­vat eh­do­tuk­set, kun­nes joku sa­noi: ”Ame­rik­ka tu­lee mei­tä aut­taan” ja toi­nen li­sä­si: ”Ame­rik­ka tu­lee heti mei­tä aut­taan” ja me muut tois­tim­me: ”heti aut­taan, heti aut­taan” ja rau­hoi­tuim­me.

Nyt taas van­ha­na mie­he­nä on sama ky­sy­mys edes­sä. Mut­ta käy­dyt vaa­lit osoit­ti sen, et­tei täl­lai­seen ho­ke­maan voi enää luot­taa. Ame­ri­kas­sa tuli val­taan ult­ra­rik­kai­den jouk­ko, ku­ten olem­me kuul­let ja näh­neet. Hei­tä kiin­nos­ta alu­e­val­tauk­set, mui­den luon­non­va­rat ja kan­so­jen alis­ta­mi­nen. Eli sa­mat asi­at kuin Pu­ti­nia, mut­ta nämä pu­ti­nit ovat nyt län­nes­sä, jo­hon me kou­lu­po­jat kuin koko Suo­mi luot­ti ja luot­taa.

Näis­tä ult­ra- ja su­per­rik­kai­den ta­voit­teis­ta ja ha­luis­ta on pit­kään ol­lut kir­jo­ja, mut­ta ne on lei­mat­tu sa­la­liit­to­te­o­ri­oik­si, joil­le on nau­ret­tu ja saa­kin nau­raa, ku­ten näis­tä kir­ja­sen teh­nyt asi­an­tun­ti­ja sa­noi­kin, et­tä saa­kin nau­raa va­paas­ti. Pa­hin­ta on, et­tä Suo­mi on vuo­si­kym­me­net teh­nyt nii­tä pal­jon sa­not­tu­ja dii­liä heil­le.

Val­ti­on omai­suus on ol­lut va­paas­ti myyn­nis­sä, sa­moin osak­keet, met­siä on myy­ty poh­ji­neen kiih­ty­väl­lä vauh­dil­la kuin hal­paa mak­ka­raa. Sa­mal­la on men­nyt met­siin liit­ty­vät oi­keu­det ja ar­vot, joil­la voi­daan vai­kut­taa suo­ma­lai­seen yh­teis­kun­taan ja sa­maan ai­kaan on teh­ty yli kan­san­ta­lou­den kes­to­ky­vyn ul­ko­mais­ta vel­kaa. Ja sitä mu­kaa, kun vä­es­tö on ikään­ty­nyt.

En­nen vä­hä­va­rai­set­kin ta­lon­po­jat pi­ti­vät met­sät omis­tuk­ses­saan ja ta­lon­poi­kien kes­tä­vyy­den va­ras­sa Suo­mi sel­vi­si vai­kei­na ai­koi­na. Sik­si kai ne piti 70-lu­vul­la ajaa maal­ta­pa­koon, et­tä ra­ha­mie­het pää­si­si­vät met­sä- ja maa­o­mai­suu­teen kä­sik­si. Ul­ko­mail­le myy­ty met­sä­maa te­kee Suo­mes­ta rei­kä­juus­to­mai­sen maan.

Nyt kai­ken tyh­myy­den huip­pu­na on ke­rät­ty­jen elä­ke­va­ro­jen ris­ki­si­joit­ta­mi­nen pää­o­ma­köy­häs­tä maas­ta ul­ko­mail­le, jon­ne ne jää­kin, kun maa­il­ma on taas rä­jäh­tä­mis­tä vail­le. Ne ra­hat tu­lee si­joit­taa nuo­riin nai­siin, joil­la on kyky teh­dä uu­sia kan­sa­lai­sia. Heil­le on ras­kau­den alus­ta ai­na l lap­sen 3 - 5 vuo­den ikään as­ti mak­set­ta­va edes mi­ni­mi­palk­ka tai vä­hin­tään sama päi­vä­ra­ha kuin so­ta­vä­es­sä.

Vaa­ti­kaa nuo­ret nai­set tätä oman etun­ne ja maan edun ni­mis­sä, kos­ka ke­rä­tyt elä­ke­va­rat hy­vin riit­tä­vät tä­hän, niin 10-20 vuo­den ku­lut­tua näin si­joi­te­tut elä­ke­va­rat an­ta­vat par­haan tuo­ton kuin Ka­le­va­lan Sam­po.

Ei­no Wii­ta­läh­det