Päntäneellä juhlittiin 70-vuotiasta metsästysseuraa
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä
Näkyvä vaatetus on turvallisuustekijä metsässä
Paukkulan alueella havaintoja espanjansiruetanoista
Nam’s Bakery lisäsi lounaat valikoimaansa
Koira kävi ihmisen kimppuun Kauhajoen keskustassa
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä
Laaja sukukokous koolla Kauhajoella
Traktori ja auto yhteen Puistotien ja Sööpärintien risteyksessä
Pyöräilijä jäi auton alle keskustassa
Suupohjan alueen hyvän yhteistyön tuloksena Kauhajoella toimii laajan palvelun sotekeskus yhtenä Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen kahdeksasta sotekeskuksesta.
Lukijoilta: Jokainen ansaitsee turvallisen ja sujuvan arjen palvelut lähellä
Tässä maailmantilanteessa oma paikkakunta, oma kylä ja koti tuntuvat erityisen rakkaalta ja turvalliselta.
Syntyperäisenä kauhajokelaisena on ollut etuoikeus seurata kirkonkylän muuttuvan kaupungin keskustaksi, maatalouden koneellistumisen, teollisuusalueiden laajenemisen, yrittäjyyden kehittymisen, palvelujen laajenemisen jne. Kaikessa tässä näkyy myös kaupungin panostukset sekä monipuolinen yhteistyö eri toimijoiden kanssa.
Mikään ei ole itsestäänselvyys. Kehityksen edellytys on ollut suunnitelmallisuus. On rakennettu, korjattu, saneerattu. Kaupunkikuva on maalaiskaupunkiin sopiva väljä, osin puistomainen, jossa vanhaa perinteistä rakennuskantaa on vaalittu. Puhdas luonto on rikkaus, josta saamme kaikki nauttia. Kylien väen aktiivisuudella kylät ovat kehittyneet, vaikka väki on vähentynyt.
Kauhajoella panostukset koulujen sekä terveydenhuollon rakentamiseen ja korjaamiseen ovat kasvattaneet lainamäärää ja kiinteistökantaa. Suupohjan alueen hyvän yhteistyön tuloksena Kauhajoella toimii laajan palvelun sotekeskus yhtenä Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen kahdeksasta sotekeskuksesta. Kuntien välistä yhteistyötä on tehty sotepalvelujen lisäksi mm. myös koulutuksen ja hyvinvoinnin toimialueilla. Väestöä menettäneen Suupohjan alueen menestyksen ja kehittymisen edellytys on kuntarajat ylittävä, rakentava ja hyvä yhteistyö myös jatkossa.
Kauhajoella tehdyt investoinnit ovat olleet välttämättömiä, lainamäärä on suuri. Ilman harkittua lainanottamista kehittyminen pysähtyy. Kaikeksi onneksi markkinakorkojen suunta on tällä hetkellä alaspäin. Tämä helpottaa kaupungin lainamäärän alentamista kestävän kehityksen tiellä, jota on tällä hetkellä kuljettava talouden, toiminnan sekä ympäristön näkökulmista. Palveluja ja organisaatiota kehittämällä sekä kiinteistökuluja viisaasti vähentämällä talous saadaan tasapainoon tulevalla valtuustokaudella.
Päivi Nummijoki
Kauhajoen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja
E-P:n hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan jäsen
Alue- ja kuntavaaliehdokas (kesk.)
Päntäneellä juhlittiin 70-vuotiasta metsästysseuraa
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä
Näkyvä vaatetus on turvallisuustekijä metsässä
Paukkulan alueella havaintoja espanjansiruetanoista
Nam’s Bakery lisäsi lounaat valikoimaansa
Koira kävi ihmisen kimppuun Kauhajoen keskustassa
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä
Laaja sukukokous koolla Kauhajoella
Traktori ja auto yhteen Puistotien ja Sööpärintien risteyksessä
Pyöräilijä jäi auton alle keskustassa