Kauppojen Kauhajoki sai uuden ilmeen
Kadonnut kauhajokelaisnainen löydettiin
Korisliigakausi saatiin päätökseen tiistaina
Rahim tutustuu työelämään Kauhajoki-lehdessä
Karhubasket-kapteeni Joona Hakamaan mukaan pettymys laantuu vähitellen
ABC:n tontilla kaksi nosturia torstaina päivällä
Palokunta sai lauantai-iltana palohälytyksen lapsiperheen kotiin
Kauhajoen poliisiasema auki vain ajanvarauksella
Anna Syrjänen on twerkin suomenmestari
Katso tästä Kauhajoen uuden kaupunginvaltuuston jäsenet
Lukijalta: Yksinäisen puun tarina
Olen muuttanut Kauhajoelta pois kymmenisen vuotta sitten. Sen jälkeen olen silloin tällöin käynyt siellä.
Ajoin kerran Tokerotietä Kauhajoelta Jalasjärveä kohti. Olin tottunut näkemään tien molemmin puolin synkkää metsää. Nyt hämmästyin, kun jossain kohdassa tien oikealla puolella tuli vastaan iso, aukeaksi hakattu metsäalue. Keskellä aluetta oli yksi yksinäinen, kuiva puu. Siinä hetkessä kuiva puu alkoi kertoa minulle näin:
Seutunsa yksinäinen
Olin kerran seutuni komistus,
ympäristöni ihailema,
monirunkoinen olemukseni
keräsi kunnioittavia katseita.
Oksani heiluivat tuulessa
verkkaisaan, ylväästi.
Monet visertäjät istuivat oksillani,
tekivät pesänsä piiloon koloihini.
Kerran lintujen kuningas, kotka,
pysähtyi latvukseeni lepäämään.
Se oli kukoistukseni onnen aikaa.
Mutta ajassa kaiken täytyy
kuihtua, loppua, kadota.
Minunkin oksani alkoivat kuivua
yksi kerrallaan.
Tulivat seudulle sahurimiehet,
koneissaan kuoleman kaiut.
Pärisivät ympärilläni,
kaatoivat kaiken metsän läheltäni.
Katsoivat kuihtuvaa olemustani,
päättivät jättää minut
muka ötököille kodiksi.
Tässä seison nyt ikävissäni
seutuni yksinäisenä,
ötökät ainoina kavereinani.
No, pitäähän niilläkin olla koti,
että voivat elämänsä jälkeen
kertoa henkiystävilleen,
mistä ovat kotoisin.
Näin kertoili kelopuu minulle,
rinnasti tarinan kaikelle elämälle.
Rauha