Jari-Pek­ka Lai­tio-Ra­mo­ne, teks­ti

Täs­sä ju­tus­sa ar­vi­oi­daan nel­jä äs­ket­täin jul­kais­tua al­bu­mia. Ne ovat Num­mi­roc­kiin en­sim­mäi­sen ker­ran tu­le­van Sa­ran, Kla­my­di­an, Esa Elo­ran­nan ja Black De­vils With Ile Kal­lio & Jan­ne Lou­hi­vuo­ren. Kal­lio lu­keu­tuu Hur­ri­ga­ne­sin pe­rus­ta­ja­jä­se­niin. Lou­hi­vuo­ri soit­ti yh­ty­ees­sä 1980-lu­vul­la.

SARA: HAL­LA­VA.

Kas­ki­sis­sa vuon­na 1995 pe­rus­tet­tu Sara on esiin­ty­nyt use­am­man ker­ran Kau­ha­jo­el­la, mut­ta nyt se nou­see Kau­ha­jo­el­la vas­ta en­sim­mäi­sen ker­ran Num­mi­rock-ju­han­nus­fes­ti­vaa­lin la­val­le. Sa­ran vaih­to­eh­to­me­tal­lis­sa ja -roc­kis­sa pää­pai­no­pis­te on ol­lut jo kau­an in­dust­ri­al me­tal. Kym­me­nen al­bu­mia teh­nyt yh­tye ei ole ol­lut pit­kään ai­kaan mu­sii­kis­saan niin suo­ra­vii­vai­nen kuin al­ku-ural­laan. Sil­loin se työs­ti muun mu­as­sa nu me­tal­lia.

Sa­ran Hal­la­va-uu­tuu­sal­bu­mil­la noin 50 en­sim­mäi­sen se­kun­nin ai­ka­na kuul­laan vain kos­ke­ti­nää­niä, jos ste­re­on ää­net aset­taa ko­val­le, mut­ta sil­loin­kin ää­niä tuo­daan jul­ki ti­pu­tel­len. Sit­ten sä­räh­tää eet­te­riin he­li­kop­te­rin jy­ri­nää, joka ta­val­laan int­ron jäl­keen aloit­taa al­bu­min. Sil­loin tu­le­va ran­kem­pi osuus kes­tää noin 30 se­kun­tia, kun­nes lau­la­ja-ki­ta­ris­ti Joa Kor­ho­nen al­kaa val­loit­taa ää­ni­a­laa. Jos ei huo­mi­oi te­ok­sen al­kua, vaih­te­le­vat tun­nel­mat yli vii­si­mi­nuut­ti­ses­sa Hy­väs­ti kap­tee­ni -avaus­bii­sis­sä sa­man­tyy­li­ses­ti kuin mo­nes­sa muus­sa­kin kap­pa­lees­sa. Se on tai­ta­vaa ja ta­val­laan häm­men­tä­vää, mi­ten Sara on­nis­tuu vält­tä­mään pa­him­mat tois­to­ka­ri­kot. Se oli hyvä rat­kai­su, et­tä no­pe­am­min al­ka­va Val­ta­me­ri ovel­la -bii­si on toi­se­na. Se on muu­ten­kin eri­tyyp­pi­nen kuin Hy­väs­ti kap­tee­ni. Sii­nä on enem­män esil­lä elekt­ro­puol­ta ja se on ko­ko­nai­suu­te­na ra­jum­pi.

Se on lois­ta­va rat­kai­su, et­tä sä­häk­kä An­he­do­mia on si­joi­tet­tu yh­dek­sän kap­pa­leen Hal­la­van kes­kel­le eli vii­den­nek­si. An­he­do­mia on en­sim­mäi­set 2,5 mi­nuut­tia sä­hi­käi­nen, joka saa kuu­li­jan tun­te­maan suur­ta vir­taa, ja vä­li­o­san jäl­keen se pa­laa sa­maan mei­nin­kiin. Ky­sei­sen kap­pa­leen vir­ta­piik­ki ei to­del­la­kaan tar­koi­ta sitä, et­tä le­vyn ylei­nen tun­nel­mal­li­sem­pi ote oli­si huo­no asia. Kor­ho­sen sä­vel­tä­mä ja sa­noit­ta­ma Hal­la­va on to­del­la­kin levy, joka on tar­koi­tet­tu kuun­nel­ta­vak­si ko­ko­nai­suu­te­na. Bän­din yk­si vah­vuus on se, kuin­ka se saa tuo­tua mu­siik­kin­sa van­kem­mat sä­vyt jos­ta­kin sy­väl­tä. Joil­le­kin kuu­li­joil­le Sa­ran osit­tai­nen heik­kous on ol­lut ja on se, et­tä Kor­ho­sen ää­ni on mel­ko hen­to. Sik­si on hyvä, et­tä CD:n kan­siin on pai­net­tu sa­noi­tuk­set. Esi­mer­kik­si hie­nos­sa ja rau­hal­li­ses­ti ete­ne­väs­sä Ikui­ses­ti-seis­ka­kap­pa­lees­sa Kor­ho­sen lau­lu ka­to­aa hel­pos­ti kai­ken muun al­le. Toi­saal­ta Kor­ho­sen lau­lu on tär­keä osa yh­ty­een tyy­liä.

Lumo-bii­siin Sara on si­säl­lyt­tä­nyt viit­tauk­sia le­gen­daa­ri­sen Mus­ta Pa­raa­ti -yh­ty­een Pei­li­ta­los­sa-al­bu­min ni­mik­ko­kap­pa­lee­seen. Mus­tan Pa­raa­tin Pei­li­ta­los­sa on ra­jum­pi, mut­ta se si­säl­tää myös rau­hai­sam­pia osi­oi­ta niin kuin on Sa­ran Lu­mos­sa. Sii­tä­kin löy­tyy kui­ten­kin ener­gi­siä het­kiä.

KLA­MY­DIA: MÖR­KÖ KO­NEIS­TOS­SA.

Kla­my­dia on jat­ka­nut us­kol­li­ses­ti punk­po­lul­la jo 37 vuo­den ajan. Mör­kö ko­neis­tos­sa on vaa­sa­lais­mie­his­tön 21. stu­di­oal­bu­mi. Ko­ko­nai­suus on pa­rem­pi kuin vuon­na 2021 jul­kais­tu edel­li­nen stu­di­o­täys­pit­kä eli Hil­jai­nen pöy­tä lä­hel­tä or­kes­te­ria. Kei­koil­la pit­kään soit­ta­nut Silt­tu Sil­lan­pää on nyt va­ki­jä­sen. Le­vyl­lä hä­nel­tä ja/tai Jari "Jak­ke" He­li­nil­tä kuul­laan yl­lät­tä­vän use­as­sa kap­pa­lees­sa ki­ta­ra­soo­lo­ja, ku­ten Si­ka­sii­peen-bii­sis­sä. He­lin ja so­lis­ti Vesa "Ves­ku" Jo­ki­nen ovat teh­neet kaik­ki sä­vel­lyk­set ja Jo­ki­nen yh­tä huo­mi­oi­mat­ta sa­noi­tuk­set. Kla­my­di­an rum­pa­li on Ja­ken veli Pasi He­lin ja ba­sis­ti Sami ”Se­ve­ri” Koh­ta­mä­ki.

Mör­kö ko­neis­tos­sa -le­vyl­lä kuul­laan Unel­mat vah­vat -kap­pa­lees­sa sak­so­fo­ne­ja ja trum­pet­tia. Tor­vet vä­rit­tä­vät bii­siä muun mu­as­sa heti al­ku­puo­lel­la ja soo­lo­na vä­li­o­sis­sa. Sii­nä Jo­ki­nen tuo teks­tis­sään esiin esi­mer­kik­si asi­oi­ta, et­tei toi­voa saa ka­dot­taa, mi­ten vi­haa­mi­nen on voi­nut ku­lut­taa ja kuin­ka unel­mis­ta kan­nat­taa pi­tää kiin­ni. Tor­vet oli­si voi­nut ot­taa mu­kaan pa­riin muu­hun­kin kap­pa­lee­seen. Muut­tu­ma­ton-bii­sis­sä on mu­ka­na viu­lis­te­ja hie­no­va­rai­ses­ti. Ne ei­vät tuo kap­pa­lee­seen isoa li­sä­ar­voa en­nen lop­puo­saa.

In­to hir­veä -aloi­tus­bii­sis­sä ker­ro­taan kym­men­vuo­ti­aas­ta po­jas­ta, joka soit­taa mui­den poi­kien kans­sa muun mu­as­sa Pel­le Mil­joo­naa. Kap­pa­le on hyvä, mut­ta ”Se­hän sven­gas niin kuin ne­li­kul­mai­nen ren­gas.” -ker­to­säe on le­vyn köm­pe­löin­tä osas­toa. Kap­pa­leen lo­pus­sa pal­jas­tuu, et­tä Ves­ku muis­te­lee to­den­nä­köi­ses­ti alus­sa lap­suut­taan, kun lo­pus­sa pa­la­taan tä­män­het­ki­seen ti­lan­tee­seen. Kla­my­di­a­kin on osal­taan in­nos­ta­nut soit­ta­mi­sen pa­riin ison mää­rän lap­sia ja nuo­ria.

Li­ve­set­tiin voi hy­vin pää­tyä Hau­ras sil­ta. Se ker­too esi­mer­kik­si sii­tä, mi­ten ih­mi­sen pi­täi­si ol­la koko ajan ta­voi­tet­ta­vis­sa. Sa­moin sii­nä on sa­no­maa on di­gi­lait­tei­den luo­mas­ta or­juu­des­ta, joka kas­vat­taa pai­nei­ta ja huo­mi­on­ha­kui­suut­ta. Sa­noi­tuk­sis­sa sen voi tul­ki­ta yh­te­nä asi­a­na joh­ta­van eroon.

Yk­si vah­vin kap­pa­le on Old punks ne­ver die. Ves­ku Jo­ki­nen käyt­tää sii­nä tul­kin­ta­ta­po­jaan mo­ni­puo­li­ses­ti. Edel­leen­kään so­lis­ti ei ole pe­rin­tei­ses­sä mie­les­sä lau­la­ja vaan enem­män oman tien­sä tul­kit­si­ja. Juu­ri Old punks ne­ver die al­le­vii­vaa sitä.

Mör­kö ko­neis­tos­sa on pit­käl­ti puo­li­no­pe­aa punk­kia. Suo­ra­vii­vai­sin on Vii­mei­nen ru­kous, joka oli­si kan­nat­ta­nut si­joit­taa le­vyn kes­ki­vai­heil­le tuo­maan vaih­te­lua. Ko­ko­nai­suu­teen oli­si mah­tu­nut toi­nen­kin ri­peä teos ja myös yk­si hi­das bii­si, jol­lai­sia Kla­my­dia on ural­laan teh­nyt on­nis­tu­nees­ti. Jul­kai­suun on pa­nos­tet­tu. Kan­sis­ta löy­tyy pal­jon ku­via ja Juho Jun­tu­sen tai­det­ta. Bo­nuk­se­na on 17 kap­pa­leen Ti­mant­ti­nen keik­ka, hem­mot -li­ve­le­vy, joka lai­tet­tiin ulos myös oma­na jul­kai­su­naan vuon­na 2023. Sen bii­sit on nau­hoi­tet­tu ke­sä­fes­ta­reil­la vuon­na 2022. Mu­ka­na ovat muun mu­as­sa 1990-lu­vun bii­sit Pala rau­haa, Tan­go de­li­rium ja Vaat­teet pois sekä myö­hem­min il­mes­ty­neis­tä te­ok­sis­ta Poh­jan­maal­la, Pyyn­tö ja Ra­kas hul­lu.

ESA ELO­RAN­TA: KAIK­KI SE VALO.

Esa Elo­ran­nan en­sim­mäi­nen soo­lo­sing­le il­mes­tyi vuon­na 1982, mut­ta sit­ten hän siir­tyi esi­mer­kik­si Riff Raff -he­vi­bän­din lau­la­jak­si en­nen kuin päi­vän­va­lon näki Gar­bo-pop­roc­kyh­tye. Gar­bol­ta il­mes­tyi vii­si al­bu­mia vuo­si­na 1986-94. Bän­di ha­jo­si sit­ten noin kym­me­nek­si vuo­dek­si. Täl­lä vuo­si­tu­han­nel­la sil­tä ovat il­mes­ty­neet al­bu­mit Kruu­naa ja klaa­vaa (2005) sekä Vii­sas­ten kivi (2023). Gar­bon tun­ne­tuim­piin kap­pa­lei­siin lu­keu­tu­vat Lady huh­ti­kuu, Poi­ka jul­man maan ja Py­säk­ki.

Gar­bon joh­to­hah­mon eli ou­lu­lais­läh­töi­sen Elo­ran­nan en­sim­mäi­nen soo­lo­al­bu­mi il­mes­tyi vuon­na 1991. Nyt nii­tä on pi­hal­la kym­me­ni­sen. Kun Em­sä­lö Mu­si­cin jul­kai­se­maa Kaik­ki se valo -uu­tu­kais­ta ver­taa vaik­ka Elo­ran­nan kol­meen edel­li­seen soo­lo­al­bu­miin, on Kaik­ki se valo niis­tä mo­ni­puo­li­sin. Ter­ve­tu­loa kirk­koon -avaus­rai­ta on vä­hän yl­lät­tä­vä. No­pe­ah­ko kap­pa­le vie kuu­li­jan met­sään, jos­sa läh­teen vesi on eh­tool­lis­vii­ni. Bii­sin jois­sa­kin osuuk­sis­sa voi­si tul­ki­ta ole­van mu­ka­na gos­pel­hen­keä, mut­ta se on kuu­li­jas­ta kiin­ni, et­tä on­ko kyse oi­ke­as­ta us­kon­nol­li­suu­des­ta vai enem­män kun­ni­oi­tuk­ses­ta luon­toa koh­taan. Yk­si osuus on: ”Ter­ve­tu­loa kirk­koon, tääl ei ku­kaan saar­naa. Tääl­lä pen­kit on puu­ta, ha­vua ja kaar­naa. Tääl ei ku­kaan piit­taa sun syn­neis­tä­si. Tääl ei ku­kaan ker­taa sun vir­hei­täs.” Mat­ti Paa­tel­man kos­ke­tin­tai­tu­ruus on Ter­ve­tu­loa kirk­koon -kap­pa­lees­sa tär­ke­äs­sä osas­sa.

Ter­ve­tu­loa kirk­koon on tii­vis­tah­ti­se­na pi­det­ty ne­li­mi­nuut­ti­nen pop­rock­rai­ta toi­sin kuin erit­täin hi­das on esi­mer­kik­si Ra­kas­tan var­jo­ja­si -tun­nel­moin­ti, jon­ka Elo­ran­ta aloit­taa akus­ti­sel­la ki­ta­ral­la. Yli kuu­si­mi­nuut­ti­ses­sa bii­sis­sä on muun mu­as­sa pu­he­mai­sia osuuk­sia. Toi­saal­ta ne toi­mi­vat, mut­ta toi­saal­ta niis­tä pit­kit­ty­nein on vä­hän teen­näi­nen. Kap­pa­leen on sa­noit­ta­nut Mari Da­na­kas. Da­na­ka­sin ja Elo­ran­nan yh­teis­teks­ti on Si­nus­sa on meri. Elo­ran­ta on teh­nyt muut sa­noi­tuk­set ja kaik­ki sä­vel­lyk­set. Hän on sä­vel­tä­nyt ja sa­noit­ta­nut use­at soo­lo­al­bu­min­sa yk­sin.

Elo­ran­ta-fa­nit ko­ke­vat yl­lä­tyk­sen Si­nus­sa on meri -kak­kos­bii­sin alus­sa, sil­lä sil­loin ja myö­hem­min­kin sitä vä­rit­tää sak­so­fo­nil­laan Jone Ta­ka­mä­ki. Se on yl­lä­tys, kos­ka pu­hal­lin­soit­ti­mia ei ole to­tut­tu kuu­le­maan Elo­ran­nan al­bu­meil­la. Sak­so­fo­ni tuo her­kän li­sä­e­le­men­tin tun­nel­mal­li­seen Pu­do­taan-vei­suun. Sii­nä sä­vel­lys, sa­noi­tus ja so­vi­tus sol­jah­ta­vat eri­tyi­sen hie­nos­ti ko­ko­nai­suu­te­na koh­dil­leen. Kap­pa­lees­sa aal­to­mai­ses­ti vaih­te­le­vat to­del­la hi­taat ja pik­kai­sen no­pe­a­tem­poi­sem­mat osuu­det. Toi­vot­ta­vas­ti Pu­do­taan pää­tyy mie­hen keik­ka­set­tiin.

Esa Elo­ran­nan ää­ni so­pii poik­keuk­sel­li­sen hie­nos­ti her­kis­te­ly­kap­pa­lei­siin. Mie­hen ää­nen ro­soi­suus tuo nii­hin ai­van eri­lais­ta sär­mää, kun ver­taa 95 pro­sent­tiin muis­ta mies­lau­la­jis­ta. Elo­ran­nan soo­lo­al­bu­meil­ta löy­tyy iso mää­rä her­kis­te­ly­bii­se­jä, ku­ten hä­nen edel­li­sel­lä Ben­saa ja kah­via -al­bu­mil­la (2020) sel­lai­sia ovat ni­mik­ko­kap­pa­le, Kas­vu­ki­pu­ja, Mun rak­kau­te­ni, Pie­nin as­ke­lin ja Mä löy­dän sut vie­lä.

Sen ja tä­män uu­den al­bu­min vä­lis­sä il­mes­tyi­vät Elo­ran­nan ja Mar­ko Haa­vis­ton Kym­me­nen mil­joo­naa -levy (2022) ja Gar­bon Vii­sas­ten kivi (2023). Pel­le Mil­joo­nan ja hä­nen ko­koon­pa­no­jen­sa kap­pa­lei­ta si­säl­tä­vä co­ver­le­vy ei ol­lut ko­vin on­nis­tu­nut.

BLACK DE­VILS WITH ILE KAL­LIO & JAN­NE LOU­HI­VUO­RI: HOO­KED.

Näin Black De­vils -yh­ty­een esiin­ty­vän Ilk­ka ”Ile” Kal­li­on ja Jan­ne Lou­hi­vuo­ren kans­sa Sei­nä­jo­en Ryt­mi­kor­jaa­mol­la syys­kuus­sa 2024. Sil­loin oli mah­ta­va ja ta­val­laan kii­tol­li­nen fii­lis sii­tä, et­tä suo­ma­lai­nen Black De­vils on saa­nut hou­ku­tel­tua mu­kaan Hur­ri­ga­ne­sin pe­rus­ta­ja­jä­se­niin lu­keu­tu­van Kal­li­on ja Hur­ri­ga­ne­sis­sa 1980-lu­vul­la soit­ta­neen Lou­hi­vuo­ren. Kal­lio sa­noi mi­nul­le en­nen keik­kaa, et­tä hän oli vuo­teen 2016-17 as­ti kiel­täy­ty­nyt koh­te­li­aas­ti ai­na, kun hän­tä oli pyy­det­ty ul­ko­puo­lis­ten Hur­ri­ga­nes-jut­tui­hin. Mie­hen pään kään­si se, et­tä mi­ten mai­ni­on fii­lik­sen Lou­hi­vuo­ri oli löy­tä­nyt Black De­vils -trion eli rum­pa­li-lau­la­ja JP Kak­ko­lan, ki­ta­ris­ti Mat­ti Käh­kö­sen ja ba­sis­ti Tero Sal­mi­sen kans­sa.

Hoo­ked-le­vyl­lä yh­teis­tä haus­kan­pi­toa ko­ros­taa osu­vas­ti muun mu­as­sa kym­me­nes bii­si Ha­vin' fun, jon­ka sä­vel­si­vät Hur­ri­ga­ne­sin vii­mei­sen le­vyn eli Tsugu wayn (1977) ai­koi­hin Remu Aal­to­nen, Cis­se Häk­ki­nen ja Ile Kal­lio. Black De­vil­sin JP Kak­ko­lan lä­hi­vuo­si­na sa­noit­ta­ma al­le 2,5 mi­nuut­ti­nen Ha­vin' fun on ren­toa ja haus­kaa fii­lis­te­lyä il­man huo­len­häi­vää, toi­sin kuin oli Hur­ri­ga­ne­sil­la tun­nel­ma vii­tos­le­vyn nau­hoi­tus­ten ai­ka­na.

Black De­vils ei ole to­del­la­kaan Hur­ri­ga­nes-ko­pio: sil­lä on sa­man­tyyp­pi­nen asen­ne, mut­ta päi­vi­tet­ty­nä. Toki ny­ky­a­jan stu­di­os­sa saa eri­lai­sen soun­din ja nau­hoi­tuk­set kuin 40-50 vuot­ta sit­ten, ja se on hie­no jut­tu. Sa­mal­la rock'n'roll-maa­il­ma ja eten­kin Hur­ri­ga­nes-fa­nit saa­vat ol­la iloi­sia täs­tä Hoo­ked-jul­kai­sus­ta. Le­vyl­tä en­sim­mäi­se­nä sing­le­nä loh­kais­tiin le­vyn kes­ki­vai­heil­le si­joi­tet­tu An aw­ful crime, jon­ka Hur­ri­ga­nes jul­kai­si ”vain” Six­teen gol­den gre­ats -ko­ko­el­mal­la vuon­na 1976. Kal­lio kir­joit­ti bii­sin sil­loin Aal­to­sen ja Häk­ki­sen kans­sa. Hoo­ked-le­vyl­tä löy­ty­vä ver­sio on al­ku­pe­räis­tä rau­hai­sam­pi. Heti sen al­kuun on lyö­ty uu­sia kouk­ku­ja ja lau­lu al­kaa vas­ta 50 se­kun­nin jäl­keen.

Pää­o­sin mu­siik­ki on ar­kis­to­jen kät­köis­tä, mut­ta esi­mer­kik­si le­vyn avaus­kap­pa­lee­na kuul­ta­va Rich man's daugh­ter on Lou­hi­vuo­ren ja Ric­hard Stan­leyn eli Mis­ter X:n lä­hi­vuo­sien yh­teis­tuo­tan­toa. Roc­kaa­vas­sa bii­sis­sä tem­po on pää­o­sin puo­li­rau­hai­sa. Soit­ti­met ja soit­ta­jien tai­tu­ruus pää­se­vät sii­nä sel­ke­äs­ti esiin rum­pa­li huo­mi­oi­den. Sii­nä on muun mu­as­sa Lou­hi­vuo­ren puo­len mi­nuu­tin soo­lot­te­lu.

Yl­lät­tä­en toi­se­na kuul­laan I saw her stan­ding there -bii­si, joka on no­pe­a­tem­poi­sem­pi kuin yli 60 vuot­ta ai­em­min nau­hoi­tet­tu al­ku­pe­räis­ver­sio eli Be­at­le­sin Ple­a­se ple­a­se me -de­byyt­ti­al­bu­min avaus­kap­pa­le. Ryh­mä on saa­nut co­ve­riin­sa hy­vän fii­lik­sen ja 2,42 mi­nuut­tia kes­tä­vä ry­käi­sy on to­del­la­kin kun­ni­aa Be­at­le­sil­le te­ke­vä. Hur­ri­ga­ne­sis-kak­si­kos­ta Lou­hi­vuo­ri soit­taa sii­nä säh­köis­tä ja Kal­lio akus­tis­ta ki­ta­raa.

Yli 40-mi­nuut­tia kes­tä­vän le­vyn kan­siin on mer­kit­ty tie­dot hy­vin ja tar­kas­ti, ku­ten mi­ten bii­si­si­koh­tai­ses­ti ja­kau­tu­vat Kal­li­on ja Lou­hi­vuo­ren soit­to-osuu­det. Esi­mer­kik­si Sha­kin' all over -co­ve­rin koh­dal­la on mer­kit­ty, et­tä Ile Kal­lio soit­taa sen toi­sen soo­lon. Kuu­li­ja voi yl­lät­ty­nee­nä lu­kea vaik­ka sen­kin tie­don, et­tä kuka on Mo­tor­way-bii­sin so­lis­ti. Tatu Man­n­ber­gin te­ke­män kap­pa­leen lau­laa Black De­vils -jät­kis­tä ki­ta­ris­ti Käh­kö­nen. Sii­nä on muun mu­as­sa vim­mai­suut­ta ja asen­net­ta, joka tuo mie­leen Mel­ro­sen. Sitä toki on osas­sa muis­sa­kin te­ok­sis­ta.

Pää­tös­kap­pa­le on täyn­nä kie­li­soi­tin­ten vah­vaa juh­laa ja hai­ke­aa tun­nel­maa. Rau­hai­sa inst­ru­men­taa­li on Remu Aal­to­sen sä­vel­tä­mä.