Kauppojen Kauhajoki sai uuden ilmeen
Kadonnut kauhajokelaisnainen löydettiin
Korisliigakausi saatiin päätökseen tiistaina
Rahim tutustuu työelämään Kauhajoki-lehdessä
Karhubasket-kapteeni Joona Hakamaan mukaan pettymys laantuu vähitellen
ABC:n tontilla kaksi nosturia torstaina päivällä
Palokunta sai lauantai-iltana palohälytyksen lapsiperheen kotiin
Kauhajoen poliisiasema auki vain ajanvarauksella
Anna Syrjänen on twerkin suomenmestari
Katso tästä Kauhajoen uuden kaupunginvaltuuston jäsenet
Lähimmäinen
Vanha sananlasku sanoo, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Tuttu on myös vertaus siitä, että ihmiset ovat kuin toistensa peilejä.
Jos hymyilet, sinulle hymyillään takaisin. Jos huudat ja vihastut, vastaus voi olla samankaltainen.
Tänään vietetään lähimmäisen sunnuntaita. Millaisia lähimmäisiä me olemme ja miten me kohtelemme toisiamme? Lähimmäisillä ei tarkoiteta ainoastaan meidän rakkaita ja ystäviämme, vaan ihan kaikkia ihmisiä, joiden kanssa elämämme. Tällä hetkellä elämämme maailmassa, jossa tuntuu, että lähimmäisyys on hetkittäin kadoksissa. Maailma tuntuu kovalta ja monen elämä on raskasta. Moni on joutunut kiusaamisen, ilkeiden sanojen tai negatiivisen nettikirjoittelun kohteeksi. Nämä kokemukset saattavat vaivata ja kulkea mukana koko elämän ajan. Ei siis ole samantekevää, millaisia sanoja toisistamme käytämme tai miten toimimme.
Raamattu antaa käskyjä ja ohjeita, miten meidän tulisi elää ja käyttäytyä. Rippikoulusta tulevat mieleen 10 käskyä ja kultainen sääntö: Rakasta lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi. Näinhän me kaikki toivomme, että meitä kohdeltaisiin.
Sunnuntain raamatunteksti on osa Jeesuksen vuorisaarnasta (Matt.5:43-48), joka menee vielä pidemmälle. Siinä Jeesus kehottaa: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Tämä onkin jo vaikea kohta. Huomaamme, että emme pysty tähän ilman Jumalan rakkautta. Onneksi saamme pyytää apua Jumalalta. Rukouksessa voimme kantaa kaikki lähellämme elävät ja omat asiamme Jumalan eteen ja pyytää apua ja siunausta.
Herra, elämääni
Valvo, etten harhaan
Vaeltaisi täällä
Ohi ihmisten
Herra, auta aina
Etten ketään paina
Etten toisten taakkaa
Suuremmaksi tee (vk 509)
Anna-Kaisa Heikkilä
Kauppojen Kauhajoki sai uuden ilmeen
Kadonnut kauhajokelaisnainen löydettiin
Korisliigakausi saatiin päätökseen tiistaina
Rahim tutustuu työelämään Kauhajoki-lehdessä
Karhubasket-kapteeni Joona Hakamaan mukaan pettymys laantuu vähitellen
ABC:n tontilla kaksi nosturia torstaina päivällä
Palokunta sai lauantai-iltana palohälytyksen lapsiperheen kotiin
Kauhajoen poliisiasema auki vain ajanvarauksella
Anna Syrjänen on twerkin suomenmestari
Katso tästä Kauhajoen uuden kaupunginvaltuuston jäsenet