Mel­kois­ta sik­sak­kia näyt­tää ole­van tu­le­vien pa­rin vii­kon sää en­nus­tei­den mu­kaan. Öi­sin elo­ho­pea las­kee nol­lan tie­noil­le, kun taas päi­väl­lä läm­pö voi nous­ta 15 as­tee­seen.

Ei ihan jo­ka­vuo­tis­ta huh­ti­kuun läm­pöä. Naut­ti­kaam­me sii­tä! Sa­maan hen­gen­ve­toon muis­tan äi­ti­ni sa­non­nan, kun lap­se­na ha­lu­si heti en­si läm­pi­mi­nä päi­vi­nä vä­hen­tää vaat­tei­ta. ”Ei saa kroi­koo­tel­la, et­tei tuu ian­kaik­ki­nen tau­ti.” Niin­hän se on, et­tä niin kau­an kuin rou­ta on maas­sa, se hen­kii kyl­mää.

Sa­tee­ton ja läm­min sää hou­kut­taa ih­mi­siä pi­ha­töi­hin. Tal­ven ai­ka­na puis­ta pu­don­neet ri­sut sii­vo­taan pois ja van­haa hei­nää ha­lu­taan ku­lot­taa uu­den tiel­tä. Es­tee­nä on kui­ten­kin maas­to­pa­lo­va­roi­tus, joka tuli voi­maan vii­kon­lop­pu­na.

Ke­vät saa mo­nen sor­met syy­hy­ä­mään, et­tä pää­si­si is­tut­ta­maan uut­ta. Nar­sis­sit ilah­dut­ti­vat kel­tai­suu­del­laan pää­si­äis­tä. Or­vo­kit ovat ne en­sim­mäi­set ke­sä­ku­kat, jot­ka han­ki­taan ko­ris­ta­maan pi­haa ja eten­kin lä­heis­ten hau­to­ja. Vii­meis­tään äi­tien­päi­väk­si ih­mi­set käy­vät is­tut­ta­mas­sa or­vo­kit hau­doil­le.

Epäi­lyt­tää kui­ten­kin, on­ko kesä nyt jo tu­los­sa vai saam­me­ko vie­lä yh­den lu­mi­my­rä­kän en­nen kuin su­ven läm­pö ja vih­reys al­ka­vat ku­kois­taa. Ai­na­kin ve­si­sa­det­ta tar­vi­taan. Sitä on­kin lu­vas­sa en­si vii­kol­la, jos en­nus­teet py­sy­vät täl­lai­si­na. Sade ja läm­pö saa­vat nur­met vi­her­tä­mään ja pui­den leh­ti­sil­mut il­mes­ty­mään. Mikä voi­kaan ol­la kau­niim­pi väri kuin vas­ta­puh­jen­nei­den leh­tien hen­to vih­reä?

Tämä ke­vät on ol­lut sii­tä har­vi­nai­nen, et­tä tul­via ei ole ol­lut. Kun ei ole sa­ta­nut ja läm­min­tä on ol­lut pit­kään, jo­kien ve­det ovat py­sy­neet uo­mis­saan.

Ke­vät on myös luon­no­nyrt­tien käyt­tä­jien pa­ras­ta ai­kaa. Mo­net luon­non­kas­vit käy­vät hy­vin ruo­ka­pöy­tään nuo­ri­na ver­soi­na, juu­ri­na tai leh­ti­nä. Vaik­ka­pa ke­vään en­si kuk­ki­ja les­ken­leh­ti tai voi­kuk­ka, hu­ma­la, mai­to­hors­ma ja nok­ko­nen. Siis juu­ri ne, joi­ta me yleen­sä pi­däm­me rik­ka­ruo­hoi­na ja yri­täm­me pääs­tä niis­tä eroon. Pi­han vaah­te­ras­ta ja koi­vus­ta voi ke­rä­tä mah­laa ja kuu­ses­ta kerk­kiä vaik­ka sii­rap­piin.

Toki myön­nän et­tä it­se­kään en näi­tä rik­ka­ruo­ho­ja juu­ri käy­tä; eh­kä­pä sik­si, et­tä py­rin pi­tä­mään tont­ti­ni mah­dol­li­sim­man siis­ti­nä, et­tei­vät alu­eem­me rie­sa­na ole­vat leh­to­ko­ti­lot sai­si it­sel­leen hy­viä eli­no­lo­suh­tei­ta. Kiin­nos­tu­nut ai­hees­ta toki olen, mut­ta mie­len­kiin­to ei ole kos­kaan oi­kein muun­tu­nut käy­tän­nön toi­mik­si. Tois­ten luon­non­kas­veis­ta te­ke­mät ruu­at kyl­lä mais­tu­vat.

Vuo­det ei­vät­kä ke­väät ole vel­jiä kes­ke­nään. Tämä al­ku­vuo­si on taas ol­lut oman­lai­sen­sa. Mie­len­kiin­nol­la odo­tan, mitä tu­le­va kesä tuo tul­les­saan. Toi­vot­ta­vas­ti ta­sai­sem­paa läm­pöä kuin vuo­si sit­ten, jol­loin ke­sä­kuus­sa oli kyl­mä ja hei­nä­kuus­sa hel­le.

Hy­vää ke­vät­tä toi­vot­taa

Päi­vi Lah­ti-Kuu­sis­to