Minna Marttila on Suomen aktiivisin postikorttien lähettäjä
Yrittäjänä yli 20 vuotta
Hartauskirjoitus: Hyvän kylväminen
Kaloille tehtiin vaellusreitti Koskenkylän padolle
Lukijoilta: Pienen kunnan kirjasto
Kadonnut mies löytyi menehtyneenä
Poliisipartio löysi kadonneen maastosta
Lukijoilta: Älkää satuttako omianne – pankkikassa on ihmisiä varten
Poliisi etsii kadonnutta Anssi Rautomaata
Kaksi autoa pellolle Kainastolla
Kauhajoen pääkirkossa järjestetään sankarihautajaiset tänään kello 13.00.
Jatkosodassa kentälle kadonnut sankari palaa tänään kotiin
Tuomas Koivuniemi, teksti
Kauhajoen pääkirkossa järjestetään tänään perjantaina yhdeltä 28.6.1944 kaatuneen alikersantti Toivo Alfred Lepän sankarihautajaiset.
Kauhajokisen viiden lapsen isän sotataival alkoi Jatkosodan alussa 25.6.1941. Leppä kaatui hieman yli kolme vuotta myöhemmin Viipurin seudulla. Leppä jäi silloin kadoksiin ja hänet siunattiin tuolloin kentälle jääneenä. Miehen jäänteet löydettiin muutama vuosi sitten.
Tänään hänet siunataan kotiseurakunnan sankarihautausmaahan. Siunauksen toimittaa kenttäpiispa Pekka Asikainen.
Kaupungin asukkaille ja yhteisöille on esitetty toive, että ne laittaisivat Suomen liput lipputankoihin sankarihautajaisten kunniaksi.
Minna Marttila on Suomen aktiivisin postikorttien lähettäjä
Yrittäjänä yli 20 vuotta
Hartauskirjoitus: Hyvän kylväminen
Kaloille tehtiin vaellusreitti Koskenkylän padolle
Lukijoilta: Pienen kunnan kirjasto
Kadonnut mies löytyi menehtyneenä
Poliisipartio löysi kadonneen maastosta
Lukijoilta: Älkää satuttako omianne – pankkikassa on ihmisiä varten
Poliisi etsii kadonnutta Anssi Rautomaata
Kaksi autoa pellolle Kainastolla
Puistotie 25, KAUHAJOKI
Avoinna:
ma - pe 9-15
(06) 2357 100
etunimi.sukunimi(at)kauhajoki-lehti.fi
ilmoitus (at)kauhajoki-lehti.fi
toimitus(at)kauhajoki-lehti.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.