Asuulikodin asukkaat virtuaalimatkaavat lähiympäristössä
Urheilun riemua viikkokisoissa
Kuntoportailla on käyttäjiä
Kaupunginhallituksesta neljä henkeä koulutuksen kehittämisryhmään
Tulipalo saatiin rajattua nopeasti
Traktori kaatui Topeekalla - kuljettaja tarkastettavaksi Seinäjoelle
Rekkakuski puhalsi törkeän rattijuopumuksen lukeman
Laaja sukukokous koolla Kauhajoella
Varkaat vierailivat Järvikylässä
Poliisi tutkii tapon yritystä sekä törkeää pahoinpitelyä Kauhajoella
Huijattiinko sinua?
Suomalaisilta on viime vuonna saatu huijattua lähes 63 miljoonaa euroa. Summa on valtava. Huijareita on liikkeellä lähes kaikkialla ja netissä surffailevan tulee olla todella tarkkana, ettei satu vahinkoa. Vanha totuus siitä, että jos jokin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei ole totta.
Huijareita on liikkeellä lähes kaikkialla. Eniten rahaa menetettiin tietojenkalasteluilla, joiden määrässä kasvu oli rajuinta. Pankit ja viranomaiset muistuttavat, että he eivät koskaan kysele asiakkaan pankkitunnuksia puhelimessa. Sen sijaan rakkaushuijaukset ovat olleet laskussa, osin siksi, että osa niistä on luokiteltu sijoitushuijauksiksi. Oli huijauksen tapa mikä hyvänsä, voi lankaan joutunut menettää vaikka koko omaisuutensa. Pankitkaan eivät enää aina suostu hyvittämään rahoja, vaan katsovat, että asiakas on toiminut tahallisesti.
Televisiossa tulee parhaillaan uusintana dokumenttisarja erilaisista huijauksista, joiden uhrit kertovat kokemuksiaan. Moni kertoo, että on pitänyt itseään järkevänä, mutta niin vain on langennut ansaan. Totuuden selvittyä häpeä on ollut niin iso, että rikosilmoitus on jäänyt tekemättä.
Tarkkuutta siis tarvitaan.
Päivi Lahti-Kuusisto
Asuulikodin asukkaat virtuaalimatkaavat lähiympäristössä
Urheilun riemua viikkokisoissa
Kuntoportailla on käyttäjiä
Kaupunginhallituksesta neljä henkeä koulutuksen kehittämisryhmään
Tulipalo saatiin rajattua nopeasti
Traktori kaatui Topeekalla - kuljettaja tarkastettavaksi Seinäjoelle
Rekkakuski puhalsi törkeän rattijuopumuksen lukeman
Laaja sukukokous koolla Kauhajoella
Varkaat vierailivat Järvikylässä
Poliisi tutkii tapon yritystä sekä törkeää pahoinpitelyä Kauhajoella