Jo­han­nes 20:19-31. Vii­me vii­kon­lop­pu­na juh­lit­tiin pää­si­äis­tä. Ylös­nou­se­mus­ta ja sitä et­tä Jee­suk­sen hau­ta oli pää­si­äi­saa­mu­na tyh­jä. Ylös­nou­se­mus oli jo­tain mitä ku­kaan ei ol­lut odot­ta­nut ja jota ei vie­lä­kään voi­nut ym­mär­tää. Pääl­lim­mäi­si­nä tun­tei­na oli var­maan häm­men­nys ja aja­tuk­si­na iso liu­ta ky­sy­myk­siä: Mis­tä täs­sä kai­kes­sa oi­kein on ky­sy­mys? Mitä tämä tar­koit­taa? Ja mitä me teem­me tu­le­vai­suu­des­sa?

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Jee­suk­sen op­pi­laat oli­vat ko­koon­tu­neet yh­teen lu­kit­tu­jen ovien taak­se. He ha­ki­vat tur­vaa sekä toi­sis­taan et­tä ovien lu­kois­ta.

”Yh­täk­kiä Jee­sus sei­soi hei­dän kes­kel­lään ja sa­noi: ”Rau­ha teil­le!” Tä­män sa­not­tu­aan hän näyt­ti heil­le kä­ten­sä ja kyl­ken­sä. Ilo val­ta­si ope­tus­lap­set, kun he nä­ki­vät Her­ran.” (Joh 20: 19).

Jee­suk­sen en­sim­mäi­set sa­nat häm­men­ty­neil­le ja pe­lois­saan ole­vil­le op­pi­lail­leen oli­vat: ”Rau­ha teil­le”. Häm­men­nys ja pel­ko vaih­tui rau­haan kun Jee­sus tuli pai­kal­la. 400-lu­vul­la elä­nyt kirk­koi­sä Au­gus­ti­nus on sa­no­nut: ”Sy­dä­me­ni on le­vo­ton kun­ne se löy­tää le­von Si­nus­sa, Ju­ma­la­ni. Tämä on Jee­suk­sen vies­ti meil­le tä­män­kin ajan ih­mi­sil­le: Jee­sus ja vain Jee­sus tuo rau­han le­vot­to­maan mie­leen ja sy­dä­meen.

Toi­nen asia, min­kä Jee­suk­sen koh­taa­mi­nen sai op­pi­lais­sa ai­kaan, oli ilo. Suru ja häm­men­nys vaih­tui ylös­nou­se­muk­sen iloon ja pe­lok­kais­ta op­pi­lais­ta tuli roh­kei­ta Jee­suk­sen to­dis­ta­jia. Sama asia toi­mii edel­leen. Jee­suk­sen koh­taa­mi­nen saa ai­kaan sel­lai­sen ilon jota ei löy­dä muu­al­ta.

Ai­ka moni ih­mi­nen on sa­no­nut mi­nul­le ja muil­le­kin Kau­ha­jo­en kir­kos­sa: ”En tie­dä mis­tä joh­tuu, mut­ta tääl­lä on vain jo­ten­kin tosi hyvä ol­la.” Sii­hen on ai­ka help­po vas­ta­ta: Tie­dän. Se joh­tuu Jee­suk­ses­ta ja hän on koh­dat­ta­vis­sa tääl­lä kir­kos­sa.” Jee­suk­sen koh­taa­mi­nen an­taa sekä rau­han et­tä ilon jot­ka kes­tä­vät myös elä­män myrs­kyis­sä ja vas­ta­tuu­lis­sa.

Mer­ja Ala­pi­ha