Se on en­si sun­nun­tain kes­kei­nen ai­he (Luuk. 9:57-62, 3. sun­nun­tai hel­lun­tais­ta). Jee­sus on mat­kal­la koh­ti Je­ru­sa­le­mia, ris­tin­kuo­le­maa ja ylös­nou­se­mis­ta. Luu­kas ker­too kol­mes­ta mie­hes­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan kut­sun edes­sä. Yk­si heis­tä it­se tar­jou­tuu mu­kaan. Kak­si kiel­täy­tyy kut­sus­ta koh­te­li­aas­ti.

Kun he te­ki­vät tai­val­ta, muu­an mies sa­noi Jee­suk­sel­le: ”Minä seu­raan si­nua, min­ne iki­nä me­net­kin.” Jee­sus tun­tuu suo­sit­te­le­van malt­tia täl­le in­nok­kaal­le tar­jou­tu­jal­le. On­ko tämä täy­sin ym­m­när­tä­nyt Jee­suk­sen seu­raa­mi­sen kus­tan­nuk­set. Se saat­taa mer­ki­tä ko­dit­to­muut­ta tai muu­ta osat­to­muut­ta. ”Ke­tuil­la on luo­lan­sa ja tai­vaan lin­nuil­la pe­sän­sä, mut­ta Ih­mi­sen Po­jal­la ei ole, mi­hin hän pään­sä kal­lis­tai­si.”

Toi­sel­le Jee­sus an­toi sel­vän kut­sun : ”Seu­raa mi­nua!” Kut­sut­tu oli kyl­lä val­mis läh­te­mään Jee­suk­sen mat­kaan, mut­ta hä­nel­lä oli eh­ton­sa. ”Her­ra, an­na mi­nun en­sin käy­dä hau­taa­mas­sa isä­ni.” Se kuu­los­taa koh­tuul­li­sel­ta, mut­ta to­si­a­si­as­sa se oli koh­te­li­as kiel­to. Mie­hen isä oli elos­sa ja hy­vis­sä voi­mis­sa ja hä­nel­lä oli elin­vuo­sia vie­lä pit­käl­ti. Mik­si poi­ka muu­ten oli­si vie­lä ope­tus­lap­si­jou­kon mu­ka­na? Täl­tä kan­nal­ta kat­so­en Jee­suk­sen vas­taus ei enää tun­nu ko­vin an­ka­ral­ta: ”An­na kuol­lei­den hau­da­ta kuol­leen­sa. Läh­de sinä ju­lis­ta­maan Ju­ma­lan val­ta­kun­taa.”

Kol­man­nen mie­hen ti­lan­ne muis­tut­taa edel­lis­tä. Hän­kin oli val­mis tu­le­maan mu­kaan, mut­ta hä­nel­lä oli pyyn­tö: ”An­na mi­nun en­sin käy­dä hy­väs­te­le­mäs­sä ko­ti­vä­ke­ni.” Se mer­kit­si, et­tä piti saa­da läh­tö­lu­pa ko­ti­vä­el­tä, var­sin­kin isäl­tä. Mies tie­si oi­kein hy­vin, et­tei hän sai­si lu­paa. Isä sa­noi­si: ”Sinä et läh­de min­ne­kään.”

Kut­su Ju­ma­lan val­ta­kun­taan on suu­ri ja siu­nauk­sel­li­nen asia. Se on van­hurs­kaut­ta, rau­haa ja iloa Py­häs­sä Hen­ges­sä. Se on an­teek­si­an­ta­mus­ta ja rau­haa. Se on ian­kaik­kis­ta elä­mää Ju­ma­lan yh­tey­des­sä. Se mer­kit­see pal­jon enem­män kuin mit­kään vai­keu­det ja kus­tan­nuk­set, joi­ta se mah­dol­li­ses­ti tuo mu­ka­naan. Joka sen löy­si, löy­si ikui­sen aar­teen.

Jor­ma Ve­san­to