Tämä ai­ka vuo­des­ta on rip­pi­kou­lu­jen ja kon­fir­maa­ti­oi­den ai­kaa. Meil­lä kai­kil­la on omia muis­to­ja rip­pi­kou­luis­tam­me.

It­sel­lä­ni pääl­lim­mäi­se­nä muis­to­na on maa­il­man­lo­pun pel­ko. Mei­dän rip­pi­kou­lu käy­tiin Ma­ja­nie­mes­sä ke­sä­kuun alus­sa vuon­na 1967. Sil­loin­kin maa­il­man­po­li­tii­kan polt­to­pis­tees­sä oli Lähi-itä. Niin sa­not­tu Kuu­den päi­vän sota oli 5.-10. ke­sä­kuu­ta 1967 käy­ty sota ara­bi­val­ti­oi­den Egyp­tin, Jor­da­ni­an ja Syy­ri­an muo­dos­ta­man liit­tou­man ja Is­ra­e­lin vä­lil­lä. Liit­tou­ma sai tu­kea muil­ta ara­bi­val­ti­oil­ta ja myös Neu­vos­to­liit­to ryh­tyi tu­ke­maan ara­bi­val­ti­oi­ta. Lop­pu­tu­lok­se­na oli Is­ra­e­lin so­ti­laal­li­nen voit­to. Sen jäl­keen Lähi-idäs­sä on käy­ty so­tia koko ajan, ei­kä lop­pua va­li­tet­ta­vas­ti ole nä­kö­pii­ris­sä.

Mut­ta mis­tä se maa­il­man­lo­pun pel­ko? Mei­dän oh­jaa­jam­me ker­toi, et­tä nyt on Ju­ma­lan va­lit­tua kan­saa vas­taan hyö­kät­ty, ja tämä on Raa­ma­tus­sa en­nus­tet­tu merk­ki maa­il­man lo­pus­ta. Eh­kä oh­jaa­jam­me ei ol­lut ai­van to­sis­saan tätä miel­tä, mut­ta ai­na­kin minä otin sen lii­an va­ka­vas­ti. Sii­hen ai­kaan Ma­ja­nie­mes­sä ma­joi­tut­tiin van­has­sa rii­hes­sä, ja kyl­lä­hän me po­jat mie­tit­tiin pi­me­äs­sä rii­hes­sä syn­ty­jä sy­viä. Koti-ikä­vä­kin tai­si vai­kut­taa, kun pu­hut­tiin, et­tä oli­si mu­ka­vam­pi ol­la ko­to­na maa­il­man­lop­pua odot­te­le­mas­sa. No, tuli aa­mu ja tuli seu­raa­va­kin aa­mu, ei­kä mi­tään pa­haa ta­pah­tu­nut.

Yk­si toi­nen­kin muis­to pi­me­äs­tä rii­hes­tä; eräs ka­ve­ri nou­si kes­kel­lä yö­tä is­tu­maan ja sa­noi unis­saan sel­väs­ti: ”ko­vaa olis pas­to­rin vir­ka kor­ki­al­la”. On­nek­si hän ei pas­to­rin vir­kaa ryh­ty­nyt ta­voit­te­le­maan, sil­lä ny­ky­ään sa­mai­nen ka­ve­ri on me­nes­ty­vä yrit­tä­jä ja työl­lis­tää mo­nia kau­ha­jo­ki­sia.

Rip­pi­kou­lu on ai­na ol­lut kirk­kom­me suo­si­tuim­pia toi­min­ta­muo­to­ja. Kirk­koon kuu­lu­vis­ta nuo­ris­ta rip­pi­kou­lun käy lä­hes kaik­ki. Myös kirk­koon kuu­lu­mat­to­mien jou­kos­sa rip­pi­kou­lun suo­sio on kas­va­nut. Mo­net liit­ty­vät kirk­koon rip­pi­kou­lun ai­ka­na ja saa­vat ai­kuis­kas­teen ja voi­vat osal­lis­tua kon­fir­maa­ti­oon. Rip­pi­kou­lu an­taa myös oi­keu­den osal­lis­tua kir­kol­li­seen avi­o­liit­toon vih­ki­mi­seen, osal­lis­tua it­se­näi­ses­ti eh­tool­li­sel­le ja ol­la kum­mi­na.

Omaa elä­män­kul­kua miet­ties­sä on mo­nia het­kiä, jot­ka jää­vät mie­leen, ja ovat tie­tyl­lä ta­val­la yh­tei­siä lä­hes kai­kil­le. On kou­lun aloit­ta­mi­nen, ar­mei­jan aloit­ta­mi­nen, opis­ke­lu­jen aloit­ta­mien ja per­heen pe­rus­ta­mi­nen Ri­pil­le pää­se­mi­nen on yk­si näi­tä yh­tei­siä muis­to­ja. Oman ikään­ty­mi­sen ta­ju­aa oi­ke­as­ti sil­loin, kun omat lap­set saa­vut­ta­vat näi­tä sa­mo­ja pää­mää­riä, vaik­ka hei­dän var­hais­lap­suu­ten­sa­han oli juu­ri äs­ken. Ja kun ikää tu­lee tar­peek­si, ja on saa­vut­ta­nut vaa­rin ar­von, saa juh­lia jo las­ten­las­ten saa­vu­tuk­sia. Me­kin olem­me saa­neet juh­lia jo kah­den van­him­man las­ten­lap­sen ri­pil­le pää­syä Es­poon tuo­mi­o­kir­kos­sa, ja ju­han­nuk­sen jäl­keen juh­lim­me Ai­non ri­pil­le pää­syä Ro­va­nie­men kir­kos­sa.

Lo­puk­si Ai­nol­le ja kai­kil­le muil­le­kin rip­pi­lap­sil­le tun­te­mat­to­man ru­noi­li­jan sa­noin:

”Kat­so taak­se­si ja kii­tä,

Kat­so eteen­päin ja luo­ta,

Kat­so ylös­päin ja us­ko,

Kat­so ym­pä­ril­le­si ja ra­kas­ta.”

Ant­ti Nie­mi-Aro

Kau­ha­jo­en seu­ra­kun­nan kirk­ko­val­tuus­ton va­ra­pu­heen­joh­ta­ja