Joh. 6:24–35. Ruis­lei­pää, hii­va­lei­pää, kau­ra­lei­pää, se­ka­lei­pää ja mon­ta muu­ta lei­pä­la­jia on tänä päi­vä­nä kau­pois­sa tar­jol­la. Ei ole lei­väs­tä puu­tet­ta.

Toi­sin oli men­nei­nä ai­koi­na, vaik­ka lei­pä oli ruo­ka­ta­lou­des­sa pal­jon tär­ke­äm­pi kuin ny­kyi­sin. Se oli elin­tär­keä. Kun ka­to­vuo­det vei­vät vil­jan, tuli näl­kä. Vuon­na 1868 yli 13 pro­sent­tia kau­ha­jo­ke­lai­sis­ta kuo­li näl­kiin­ty­nei­nä eri­lai­siin tau­tei­hin.

Jee­sus oli ruok­ki­nut vii­del­lä lei­väl­lä ja kah­del­la ka­lal­la suu­ren vä­ki­jou­kon ja häi­py­nyt. Ih­mi­set läh­ti­vät et­si­mään ja löy­si­vät­kin hä­net. Ka­to­a­mis­ky­sy­myk­siin Jee­sus vas­ta­si: ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: et­te te mi­nua sen täh­den et­si, et­tä olet­te näh­neet tun­nus­te­ko­ja, vaan sik­si, et­tä sait­te lei­pää ja söit­te it­sen­ne kyl­läi­sik­si.” Ka­ve­reis­ta ei ol­lut puu­tet­ta, kun oli­vat saa­neet vat­san­sa täy­teen. Ei­kö tämä ole­kin tut­tu jut­tu?

Epä­sään­nöl­li­sin vä­li­a­join tois­tu­vien ka­to­vuo­sien his­to­ri­as­sa ih­mi­set oli­vat op­pi­neet sii­hen, et­tä lei­pä voi pöy­däs­tä lop­pua. Avun saan­ti oli ää­rim­mäi­sen vai­ke­aa, kun jäät es­ti­vät lai­va­lii­ken­teen ja tuon­nin ul­ko­mail­ta. Nois­sa olois­sa oli opit­tu tur­vau­tu­maan Jee­suk­sen ope­tuk­seen: ”Äl­kää ta­voi­tel­ko ka­to­a­vaa ruo­kaa, vaan ka­to­a­ma­ton­ta, sitä, joka an­taa ikui­sen elä­män. Sitä teil­le an­taa Ih­mi­sen Poi­ka, sil­lä Isä, Ju­ma­la it­se, on mer­kin­nyt hä­net si­ne­til­lään.”

Tä­män päi­vän ih­mi­set ovat huo­man­neet, mi­ten Uk­rai­nan sota on nos­ta­nut ener­gi­an hin­to­ja. Mo­net kas­vi­huo­neet on sul­jet­tu tal­vi­kau­dek­si tai tuo­tan­toa on ra­joi­tet­tu. Kaik­ki tämä ker­tau­tuu myös ”jo­ka­päi­väi­sen lei­vän” kus­tan­nuk­siin. Joka päi­vä mei­dän on ra­vit­ta­va it­sem­me, kun em­me tal­vi­kau­del­la­kaan voi köl­lö­tel­lä pe­säs­sä kuin kar­hu. Meil­le riit­tää ruo­kaa ja sii­hen on kau­pan­pääl­li­sek­si tar­jol­la Jee­suk­sen lu­paus: ”Minä olen elä­män lei­pä. Joka tu­lee mi­nun luok­se­ni, ei kos­kaan ole nä­lis­sään, ja joka us­koo mi­nuun, ei enää kos­kaan ole ja­nois­saan.” Elä­män lei­pä on mak­su­ton.

Lii­sa Ruis­mä­ki