Lukijoilta: Hautamäen kateissa ollut poika löytyi Amerikasta
Tellervo Järvenpää on tehnyt yli 45-vuotisen uran kaupungin töissä
Opetusmaatilalle uusi traktori
Lukijoilta: Ajatuksia joulusta
Lauri Äijö sai ritarimerkin ansioistaan kaukolentolaivueessa
Susi kiersi miestä ja koiraa
Kolmen auton kolari Aronkylässä
Koira hyökkäsi lapsen kimppuun - omistajaa epäillään rikoksista
Aronkylän mopomiitissä törmäillyttä epäillään kolmesta rikoksesta
Neljä kauhajokelaisyritystä Etelä-Pohjanmaan parhaiden joukossa
Antti Niskanen jatkaa Karhubasketin riveissä
Mikko Katajisto, teksti
Karhubasketissa viime kaudella 32 ottelussa pelannut Antti Niskanen on solminut oranssipaitojen kanssa vuoden jatkosopimuksen. Niskanen aloittaa joukkueessa ensi syksynä kolmannen kauden. Kauden 2018-19 päätteeksi ”Jumppa” sai kaulaansa ensimmäisen kultaisen mitalin, kun Karhubasket nappasi toisen perättäisen Suomen mestaruuden.
Niskasella on kasassa 440 ottelua Korisliigassa. Kahdentoista kauden aikana Sykin kasvatti, on edustanut pääsarjassa ToPo:a, Lappeenrannan Namikaa ja Seagullseja ennen siirtymistä Kauhajoelle. Viime kaudella mies kuului valmentaja Janne Koskimiehen luottopelaajiin ja oli avausviisikon vakiokasvo.
– Jumpan jatkon kohdalla kysymys oli oikeastaan vain miehen ja perheen tulevaisuuden suunnitelmista, Koskimies kertoo jatkosopimuksen taustoista.
– Sanoin seurajohdolle jo aiemmin, että vaikka joudumme miettimään entistä tarkemmin, mihin rahat riittävät, niin hänen kaltaista voittavaa pelaajaa meillä ei ole varaa olla palkkaamatta.
Lue aiheesta lisää 27.5.2020 ilmestyvästä Kauhajoki-lehdestä.