Kimmo Leppäselle lehden Antti-patsas elämäntyöstä
Pääkirjoitus: Työpaikkojen pito- ja vetovoimatekijät
Marja Weisskopf saapui juhlaan Sveitsistä
Kauhajoki-lehti on maakunnan vanhin paikallislehti
Kaupungin talous jäämässä pakkaselle 1,2-1,3 miljoonaa euroa
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä
Koira kävi ihmisen kimppuun Kauhajoen keskustassa
Koira hyökkäsi lapsen kimppuun - omistajaa epäillään rikoksista
Traktori ja auto yhteen Puistotien ja Sööpärintien risteyksessä
Vuoden yrittäjä ja Vuoden nuori yrittäjä -palkinnot jaettiin
Kimmo Leppäselle lehden Antti-patsas elämäntyöstä
Jari-Pekka Laitio-Ramone, teksti ja kuvat
Kauhajoki-lehteä julkaisevan Kauhajoen Kunnallislehti Oy:n satavuotisjuhla järjestettiin viime perjantaina IKH Areenalla.
Lehden Antti-patsaan sai yhtiön hallituksen jäsen ja entinen toimitusjohtaja Kimmo Leppänen.
– Leppänen on tällä hetkellä lehden ja yhtiön ruumiillistuma. Hänen isoisänsä Johannes Leppänen oli perustamassa lehteä ja hänen isänsä Lauri J. Leppänen sekä veljensä Mikko Leppänen ovat toimineet päätoimittajina, kertoi Kauhajoki-lehden päätoimittaja-toimitusjohtaja Tuomas Koivuniemi.
Kimmo työskenteli yrityksessä ensin konttoristina 1976-81 ja sitten toimitusjohtajana 1981-2013. Yhtiön hallituksessa hän on ollut jo 45 vuotta.
– Arvostan huomionosoitusta suuresti. Sen saamiseen vaikuttivat hyvät taustajoukot ja työyhteisö, Kimmo sanoi nöyrästi.
Lehti palvelee
Koska hän on yhä hallituksen jäsen, tulee ensi keväänä 50 vuotta täyteen sitä, että hän on ollut lehden toiminnassa mukana.
– Lehti haluaa palvella tilaajia ympäri paikkakunnan, ettei se ole liian kirkonkyläkeskeinen.
Kauhajoella on useita kymmeniä kyliä ja lehdessä on julkaistu pitkään kyläteemasivuja.
Etelä-Pohjanmaan paikallislehdistä harva on enää itsenäinen.
– Itsenäisiä ovat Kauhajoki-lehti, Ilmajoki-lehti, Järviseudun Sanomat ja Lapuan Sanomat. Kauhajoen Kunnallislehdestä ei tehty ostotarjouksia 1990-luvulla toisin kuin 2000-luvun alkupuolella. Silloin myynnistä käytiin keskusteluita. Päätimme jatkaa itsenäisenä. Päätäntävaltaa olisi vähemmän, vaikka iso lehtiyhtiö sanoisi, ettei puutu asioihin, Leppänen huomautti.
Useita ansiomerkkejä
Satavuotisjuhlassa annettiin muitakin huomionosoituksia. Ne menivät hallituksessa aiemmin olleille. Sen jäsenenä 12 vuotta ollut Markku Vanhanen sai paikallislehdistön standardin.
– Jussi Sillanpää saa paikallislehdistön kultaisen ansiomerkin, tunnustuksena työstä suomalaisen sanomalehdistön hyväksi. Hän toimi hallituksessa 28 vuotta, josta ajasta 23 vuotta puheenjohtajana. Hän ohjasi vakaana isäntänä yritystä, Koivuniemi sanoi.
Hopeisen ansiomerkin saivat Jouko Virtanen, Mikko Suonvieri ja Marko Rauska. Virtanen oli hallituksessa lähes 30 vuotta, Suonvieri 20 vuotta ja Rauska 12 vuotta, josta kolmena hän toimi puheenjohtajana.
Ministeri piti juhlapuheen
Juhlapuheen piti Ilmajoella varttunut tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie (kok.).
– Sadan vuoden matka on valtavan pitkä aika. Se pitää sisällään maamme historian itsenäisyyden alkuvuosista lähtien. Lehti on ollut uskollinen ääni Etelä-Pohjanmaalla, täällä Suupohjan alueella, paikallisesti omistettu ja tehty ja ennen kaikkea paikallisesti luettu. Se on kertonut tapahtumat ja rakentanut alueen elinvoimaa, yhteisöllisyyttä, paikallista identiteettiä ja sananvapautta, Talvitie kuvaili.
Hän toivotti menestystä uudelle vuosisadalle.
– Olkoon se täynnä vastuullista journalismia, yhteisön tarinoita, ja kannustakoon se lukemaan kaikkia alueen ihmisiä koululaisista senioreihin. Viime aikaiset tutkimustulokset sanovat, että nuoret lukevat enemmän paikallislehtiä kuin maakunnallisia ja valtakunnallisia lehtiä, Talvitie mainitsi.
Kimmo Leppäselle lehden Antti-patsas elämäntyöstä
Pääkirjoitus: Työpaikkojen pito- ja vetovoimatekijät
Marja Weisskopf saapui juhlaan Sveitsistä
Kauhajoki-lehti on maakunnan vanhin paikallislehti
Kaupungin talous jäämässä pakkaselle 1,2-1,3 miljoonaa euroa
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä
Koira kävi ihmisen kimppuun Kauhajoen keskustassa
Koira hyökkäsi lapsen kimppuun - omistajaa epäillään rikoksista
Traktori ja auto yhteen Puistotien ja Sööpärintien risteyksessä
Vuoden yrittäjä ja Vuoden nuori yrittäjä -palkinnot jaettiin